Penkkarit, vanhojen tanssit, leirikoulu. Monessa perheessä näiden piti olla osa kevättä 2021. Toisin kävi. Penkkarit on peruttu. Ylioppilaskirjoitukset kirjoitettiin maskit kasvoilla. Monet abit elivät ”kuplassa” ennen kirjoituksia tartunnan välttämiseksi. Voikohan ylioppilasjuhlia edes viettää?
Vanhojentanssivaatteiden hankkiminen alkoi jo viime kesänä – ellei jo aikaisemmin. Eurojakin on kulunut jo sievoinen summa. Cicapoa ja muita tansseja harjoitellaan etänä ja toivotaan, että päästään tanssimaan viimeistään syksyllä. Etäharjoittelu ei taida motivoida. Onneksi on vielä aikaa tanssia.
Ja sitten vielä leirikoulu. Leirikouluun piti lähteä jo viime syksyllä, mutta se siirrettiin kevääseen. Kaikki odottivat innoissaan kahden yön yli kestävää leirikoulua ennen kuin luokka hajoaa oppilaiden siirtyessä eri luokille yläkouluun. Nyt ei yön yli kestäviä leirikouluja voi pitää – joten tiedossa on pientä retkeilyä.
Kolmen ikäluokan tärkeät rituaalit, siirtymäriitit, jäävät kokematta.
Se, mikä viime kevään uutuudenviehätyksessä oli kivaa, ei ole sitä enää. Oppiminen kärsii, Teamsiin turtuu ja tunnilla voi nukahtaa. Sängystäkään ei tarvitse nousta, kun koko koulupäivä hoituu sieltä käsin. Kavereita ei näe ja koko sosiaalinen elämä kärsii. Eikä siinä vielä kaikki: useimpien harrastukset ovat tauolla. Nuoriso jumiutuu tietokoneen tai puhelimen syövereihin. Ulkoilua ei tule edes koulumatkan verran.
Tämä tilanne on monen sote- ja kasvatusalan ammattilaisen arkea. Lisäksi monessa perheessä on myös huolta perheen ikääntyneistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Huoli ikääntyneistä on onneksi väistymään päin, kun rokotukset etenevät. Paluuta normaaliin tai uuteen normaaliin odotetaan kuin kuuta nousevaa. Siihen saakka on vain jaksettava ja pidettävä huoli toisistamme, niin nuorista kuin vanhemmistakin.