Lisätyöllä tarkoitetaan säännöllisen työajan ylittävää työtä, joka ei ole vielä ylityötä. Yleensä lisätyötä syntyy, kun osa-aikainen työntekijä työskentelee enemmän kuin hänen työajakseen on sovittu. Työnantaja tarvitsee työntekijän suostumuksen lisätyön teettämiseen.

Työsopimuksessa lisätyösuostumusta ei kannata antaa. Jos työntekijä on antanut lisätyösuostumuksen työsopimuksessa, on työntekijällä velvollisuus tehdä lisätyötä työnantajan määräyksestä. Työntekijällä ei ole oikeutta kieltäytyä lisätyöstä sellaisena päivänä, jolloin hänen on joka tapauksessa pitänyt varautua olemaan työssä.

Työntekijä voi kieltäytyä lisätyöstä vain perustellusta henkilökohtaisesta syystä työvuoroluetteloon merkittynä vapaapäivänä. Perusteltuna henkilökohtaisena syynä voidaan pitää muun muassa

  • opiskelua
  • lastenhoitojärjestelyjä
  • terveydellisiä syitä
  • matkaa, jota ei voida enää kustannuksia aiheuttamatta peruuttaa.

Jos työntekijä työskentelee ns. nollasopimuksella tai muulla vaihtelevan työajan sopimuksella, työnantaja saa työvuoroluetteloon merkityn työajan lisäksi teettää lisätyötä vain, jos työntekijä antaa siihen kutakin kertaa varten suostumuksensa. Suostumuksen saa antaa myös lyhyehköksi ajaksi kerrallaan.

Hoitaja

Jos sinulla on kysyttävää työehdoistasi, saat apua työpaikkasi luottamusmieheltä. Jos luottamusmiestä ei työpaikalla ole, Tehyn asiantuntijat auttavat.