Työntekijä ansaitsee vuosilomaa lomanmääräytymisvuodelta, joka on aina 1.4.–31.3. välinen aika. Tehy on neuvotellut osaan työehtosopimuksista vuosilomalakia pidemmästä lomasta, joka voi olla sidottu esimerkiksi työntekijän työkokemukseen. Tarkista lomaoikeutesi siis työehtosopimuksesta.

Loman kertyminen, kun noudatetaan työehtosopimusta

Yleensä työehtosopimuksissa vuosiloman ansaitseminen on sidottu työntekijän työkokemukseen.

Esimerkiksi terveyspalvelualan ja yksityisen sosiaalialan työehtosopimuksien mukaan työntekijä saa jokaiselta kuukaudelta kolme arkipäivää lomaa, jos hänellä on työkokemusta vähintään 15 vuotta.

Julkisella sektorilla loman kertymiseen vaikuttavat työkokemus, nykyisen työsuhteen kesto ja täydet lomanmääräytymiskuukaudet. Julkisella sektorilla ja osassa työehtosopimuksia, kuten AVAINTA ry:n työehtosopimuksessa, loman pituus määräytyy taulukoiden mukaisesti. Käytettävä taulukko valitaan työkokemuksen ja nykyisen työsuhteen keston perusteella.

Jos työntekijä työskentelee alle 35 tuntia kuukaudessa, hänelle ei kerry vuosilomaa, mutta hänellä on oikeus saada vapaaksi kaksi arkipäivää jokaiselta työkuukaudelta. Näiltä päiviltä työntekijä saa lomakorvausta.

Loman kertyminen, jos ei noudateta työehtosopimusta

Työntekijä ansaitsee vuosilomaa 1.4.–31.3 (lomanmääräytymisvuosi).  1.4.–31.3. työntekijälle kertyy vuosilomaa seuraavan vuoden kesää ja talvea varten.

  • Jos työsuhde on kestänyt 31.3. mennessä alle vuoden, vuosilomaa kertyy kaksi päivää jokaiselta kuukaudelta.
  • Jos työsuhde on kestänyt 31.3. mennessä vähintään vuoden, vuosilomaa kertyy 2,5 päivää jokaiselta kuukaudelta.

Lomanmääräytymisvuodelta ei voi kertyä lomaa niin, että osa lomasta kertyy kaksi päivää kuukaudessa ja osa lomasta 2,5 päivää kuukaudessa. Jos kesken 1.4–31.3 työntekijän työsuhteen kesto ylittää vuoden, lomaa kertyy koko lomanmääräytymisvuodelta 2,5 päivää.

Esimerkkejä:

Kaisan työsuhde alkoi 1.1.2023. Hänelle kertyy lomaa 2,5 päivää kuukaudessa 1.4.2023–31.3.2024.

Jarin työsuhde alkoi 5.4.2023. Hänelle kertyy lomaa kaksi päivää kuukaudessa 1.4.2023–31.3.2024.

Katso oma työehtosopimuksesi

Katso mitä omassa työehtosopimuksessasi on sovittu lomasta.

Kuvassa on mies ja nainen pyöräilemässä

Loman ajankohta

Suurin osa lomasta (kesäloma) sijoitetaan lomakaudelle eli 2.5.–30.9. Työnantaja määrää vuosiloman ajankohdan, jos toisin ei sovita.

Kuvassa on vauva ja nalle

Loman kertyminen perhevapaalla

Tiedätkö, miten lomaa kertyy raskaus- ja vanhempainvapaiden aikana?