Varhaiskasvatuksen valvontaviranomaisia ovat
- kunnan tai kuntayhtymän järjestämän ja tuottaman varhaiskasvatuksen osalta Lupa- ja valvontavirasto
- yksityisen palveluntuottajan järjestämän ja tuottaman varhaiskasvatuksen osalta Lupa- ja valvontavirasto sekä varhaiskasvatuslain 50 §:ssä tarkoitettu kunnan toimielin tai sen määräämä viranhaltija.
Kunta
Kunta vastaa alueensa asukkaiden perusoikeuksien toteutumisesta ja mm. valvoo varhaiskasvatuspalveluiden saatavuutta ja niiden tuottamista.
Yksityisen sektorin valvonta on ensisijaisesti kunnalla. Jos se havaitsee alueensa yksityisessä palvelutuotannossa ongelmia, sen on aloitettava välittömästi valvontatoimet.
Lupa- ja valvontavirasto
Lupa- ja valvontavirasto valvoo kuntien järjestämää ja yksityisten varhaiskasvatuspalveluiden järjestämää ja tuottamaa varhaiskasvatusta.
Valvontaa toteutetaan ensisijaisesti antamalla varhaiskasvatuksen järjestäjille ja tuottajille tarpeellista ohjausta ja neuvontaa, joiden tavoitteena on säädösten mukainen, laadukas varhaiskasvatus. Ennakollisella ja suunnitelmallisella ohjauskäynnillä pystytään vaikuttamaan toimintaan ja säädösten noudattamiseen myönteisesti. Jos ongelmia ja epäkohtia havaitaan, asiaa selvitetään selvityspyynnöin tai tekemällä tarkastuskäynti ilmoitettuun kohteeseen.
