Uudet paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8. Varhaiskasvatuksen järjestäjät laativat valtakunnallisten varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden pohjalta paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat.
Paikallisten suunnitelmien toteuttamiseksi laaditaan jokaiselle päiväkodissa ja perhepäivähoidossa olevalle lapselle varhaiskasvatussuunnitelma eli vasu. Lapsen vasun lähtökohtana tulee olla lapsen etu ja tarpeet.
Henkilöstö laatii suunnitelman yhteistyössä huoltajan kanssa. Lapsen mielipide ja toiveet selvitetään ja huomioidaan suunnitelmassa. Lain mukaan vasun laatimisesta vastaa lastentarhaopettaja. Tämä tarkoittaa sitä, että lastentarhanopettajalla on vastuu siitä, että vasut laaditaan asianmukaisesti. Vasun voi kuitenkin laatia lastenhoitaja yhteistyössä muun henkilöstön, huoltajien ja lapsen kanssa. Oleellista on se, että kaikilla ryhmän kasvattajilla on yhtenevä käsitys lapsesta ja varhaiskasvatuksen toteuttamisesta.
Työnjaon näkökulmasta on järkevää, että vasujen tekeminen jaetaan ryhmään kasvattajien kesken. Monilla lastenhoitajilla ja lähihoitajilla on vuosien kokemus vasujen tekemisestä ja monet työnantajat mitätöivät tämän osaamisen muuttamalla virheellisesti lakiin vedoten työnjakoa siten, että lastentarhanopettaja laatii kaikkien lasten vasut ja käy keskustelut vanhempien kanssa.
Lapsiryhmän näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että lastentarhanopettajan tehdessä kirjallisia töitä, käydessä keskusteluja vanhempien kanssa, suunnitellessa toimintaa ja kokoustaessa vastuu lapsiryhmästä jää lastenhoitajien harteille. Suuren osan päivästä lapsiryhmä toimii vajalla mitoituksella. Tämä työnjaon vääristymä uuvuttaa lastenhoitajia ja on jatkuva riski laadukkaalle varhaiskasvatukselle ja sen tuvallisuudelle.
Kuten opetushallituksen sivuille on kirjattu, on varhaiskasvatuksen punaisena lankana lapsen päivittäinen kohtaaminen ja miten juuri tämän lapsen yksilöllistä kehitystä, oppimista ja hyvinvointia edistetään suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Varhaiskasvatuspäivä muodostuu kasvatuksen, opetuksen ja hoidon kokonaisuudesta. Ja voidessaan hyvin lapsi oppii ja kehittyy.
Moniammatillinen yhteistyö onkin laadukkaan toiminnan perusta. Jokaisessa ryhmässä tulisi tehdä sille sopivia ratkaisuja siitä, miten työjako kehitetään. Laki ei määrittele kuka tekee ja mitä.
Meneillään olevassa lakivalmistelussa tulee henkilöstömitoitusta tarkentaa. Laissa tulee määritellä kuinka suuren osan päivästä mitoituksen pitää tosiasiallisesti toteutua. Nykylainsäädännön mukaan riittää että lapsilukuun nähden oikea määrä kasvattajia on ”jossain päin taloa”. On kestämätön tilanne niin lapsille kuin kasvattajille että ryhmät toimivat vajaalla mitoituksella suuren osan päivästä.