Kuva: iStock

Lapset palaavat päiväkotiin – omia leluja ei saa ottaa mukaan

Varhaiskasvatuksen koronarajoitteita puretaan. Varhaiskasvatukseen ei kukaan tule sairaana, ei lapsi eikä aikuinen. Jos lapsi sairastuu päivän aikana, hänet on siirrettävä erilliseen tilaan odottamaan huoltajaa yhdessä aikuisen kanssa. Tärkeä on hakeutua koronavirustestiin.

Hallitus ilmoitti 29.4, että varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitteita puretaan 14.5. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja opetus- ja kulttuuriministeriö antoivat ohjeet rajoitteiden purkua varten.

Uusimman tiedon mukaan pienet lapset eivät ole taudin tartuttajia, ja lapsilla vaikea koronavirustauti on harvinainen.  Koronasta huolimatta on tärkeää huolehtia siitä, että lapsi saa tarvitsemansa aikuisen läheisyyden, turvan ja vuorovaikutuksen mahdollisimman samalla tavalla kuin ennenkin. 

Tärkein ohje on se, että varhaiskasvatukseen ei saa tulla sairaana. Tämä koskee niin lapsia kuin henkilökuntaa. Jos lapsi sairastuu päivän aikana, hänet on siirrettävä erilliseen tilaan odottamaan huoltajaa yhdessä aikuisen kanssa. Tärkeä on hakeutua koronavirustestiin.  

Jos lapsella tai lapsen perheenjäsenellä on vaikea perussairaus tai joku perheessä tarvitsee säännöllistä puolustuskykyä lamaavaa lääkitystä, lapsi palaa varhaiskasvatukseen hoitavan lääkärin ohjeistuksen mukaisesti.  

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa koskevat toimenpiteet perustuvat työnantajan tekemään riskinarvioon. Työterveyshuolto tukee työnantajaa riskinarviossa.  

Tarpeettomia fyysisiä kontakteja tulee edelleen välttää. Varhaiskasvatuksessa ryhmien toimintoja porrastetaan entisestään turhien kontaktien välttämiseksi. Esimerkiksi ruokailuissa ja pihalla ollaan ryhmä kerrallaan. Turhaa oleskelua päiväkodissa vältetään.  

Perheille annetaan ohjeet esimerkiksi siitä, miten lapsi tuodaan päiväkotiin: Saavatko vanhemmat tulla päiväkotiin sisään vai saatetaanko lapsi ulko-ovelle? Omia leluja ei toistaiseksi tuoda varhaiskasvatukseen. 

Henkilöstön tulee toimia saman lapsiryhmän kanssa, kuten jo aikaisemmin on ohjeistettu. Ryhmästä toiseen ei siirrytä. Henkilökunnan kokoukset hoidetaan etäyhteyksillä. 

Hyvä käsi- ja yskimishygienia estää tartuntoja. Kädet pestään päiväkotiin tai perhepäivähoitoon tullessa ja kotiin lähtiessä. Kädet pestään myös ennen ruokailua, ulkoa sisälle tullessa, aina aivastamisen tai yskimisen jälkeen sekä käsien ollessa näkyvästi likaiset. Pesun jälkeen kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin. Jos käsiä ei voi pestä, käytetään käsihuuhdetta.  

Maskien käyttöä ei varhaiskasvatuksessa suositella.  

Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut yskii tai aivastaa. Virus saattaa tarttua myös kosketuksen kautta. Tavaroiden välityksellä tapahtuvia tartuntoja ei ole todettu. Päiväkodeissa tulee noudattaa Työterveyslaitoksen siivousohjeita

Jos päiväkodissa tai perhepäivähoidossa jollakulla todetaan koronatartunta, on selvitettävä, ketkä tartunnalle ovat mahdollisesti altistuneet. Terveydenhuolto jäljittää heidät ja asettaa karanteeniin 14 vuorokaudeksi.  

Tartunnan saaneen on oltava pois varhaiskasvatuksesta vähintään seitsemän vuorokauden ajan oireiden alkamisesta ja tarvittaessa pidempään. Kahden oireettoman vuorokauden jälkeen saa palata varhaiskasvatukseen.