Tervehdys kaikille!
Olen Mari Rask ja toimin Tehyn Varsinais-Suomen kunta-alan ammattiosaston 228 puheenjohtajana sekä Salon kaupungissa tehyläisten pääluottamusedustajana.
Ammattiosastomme perustettiin 1.10.2024, koska Muutosvalmennuspäivillä vuoden 2024 alussa päätimme turkulaisen kollegani kanssa, että emme halua hyvinvointialueen alajaostoksi. Siitä sitten aloimme asiaa pohtimaan ja kartoittamaan mahdollisuuksia omaan kunta-alan ammattiosastoon. Väliaikainen hallitus aloitti työskentelyn 1.10.2024 ja siihen kuului huimat 4 henkilöä.
Ensimmäinen tehtävä olikin järjestää hallitusvaalit vuoden 2024 lopulla. Teimme esitteen ja laitoimme useita viestejä ympäri Varsinais-Suomea ja soittelimme jäsenille suoraan, jos saimme vinkkiä, että henkilöltä voisi löytyä halukkuutta hallitukseen. Aina kun saimme yhden allekirjoitetun ehdokasasiakirjan, hurrasimme ilosta. Lopulta saimme riittävästi ehdokkaita, että saimme sopuvaaleilla valittua hallituksen vuodelle 2025.
Kokouksia ja jäseniltoja
Olimme lähes kaikki toisillemme vieraita, joten aloitimme hallitustyöskentelyn viettämällä kehittämispäivää Naantalin kylpylässä tammikuussa. Tutustuimme ensin toisiimme altaalla polskutellen eikä niin kauhean kauaa mennyt, kun jo juttu luisti ja nauru raikui. Sen jälkeen oli hyvä suunnitella ammattiosaston toimintaa, jonka pohjana oli jäsenille tehdystä kyselystä koostetut toiveet ja odotukset.
Kokouksia on kerran kuukaudessa ja ne pidetään Teamsin välityksellä, koska välimatkat ovat laajat. Esityslista toimitetaan viikkoa ennen, joten jokaiselle jää aikaa tutustua käsiteltäviin asioihin sekä miettiä ideoita. Näin varmistetaan myös, että kokousaika ei veny liian pitkäksi vaan pyritään pysymään suunnitellussa kahdessa tunnissa. Silti yleensä jää aikaa keskustelulle ja kommentoinnille, joskus jopa asioiden rönsyilyllekin. Kokoukset sujuvat siis hyvin leppoisassa tunnelmassa kotisohvalla loikoillen, toivottavasti ei kuitenkaan nukkuen.
Jäsenille suunnattuja tapahtumia on pyritty järjestämään ympäri Varsinais-Suomen. Parhaillaan on käynnissä jäseniltakierros eli käymme eri alueilla pitämässä jäseniltoja. Tarkoituksena on keskustella alueen ajankohtaisista asioista, toiveista sekä edunvalvontaan liittyvistä asioista. Jäsenilloissa on aina paikalla ammattiosastoon kuuluvia luottamusedustajia, joita on tällä hetkellä kolme.
Olemme pitäneet viime keväänä muutaman jäsenillan. Pari iltaa on jouduttu perumaan vähäisen osallistujamäärän takia. Harmillisesti edes illan tarjoilu ei houkuttanut enempää kiinnostuneita paikalle. Pidetyissä illoissa tunnelma on ollut rento ja keskustelua on riittänyt ilman alustavia diaesityksiäkin.
Tehyä näkyväksi myös kunta-alalla
Ammattiosaston puheenjohtajuus yhdistettynä luottamusedustajan tehtäviin on ollut todella mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa. Ammattiosastomme hallitukseen kuuluu sitoutunutta väkeä ja yritämme kaikin mahdollisin tavoin tavoittaa jäsenet jokaisessa niemessä ja notkelmassa Varsinais-Suomen alueella.
Tavoitteenamme on tehdä Tehy näkyväksi sekä kuuluvaksi myös kunta-alalla. Tähän tehtävään tarvittaisiin uusia jäseniä eri paikkakunnilta. Olemmehan ainoa ammattijärjestö, joka edustaa pääasiassa kasvatus- ja opetusalan ammattilaisia kunta-alalla.
Ammattiosastossa toimiminen luo loistavia verkostoja niin paikallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Samoin saa ensimmäisenä kuulla asioista sekä pääsee vaikuttamaan omalla paikkakunnallaan järjestettävään toimintaan. Kannattaa siis lähteä rohkeasti ehdokkaaksi syksyn vaaleihin!
Mitään ei tarvitse ennalta osata eikä pelätä saavansa jotain vaativaa tehtävää, jos kuuluu ammattiosaston hallitukseen. Pääasia on, että löytyy kiinnostusta ja innokkuutta. Yhdessä tehden mennään eteenpäin. Tehyllä on paljon eri alan asiantuntijoita, joiden puoleen voi aina kääntyä ja kysyä neuvoa. Kiitos heille, sillä paljon on heitä kuluvan vuoden aikana työllistetty ja tullaan jatkossakin tarvitsemaan. Heiltä olemme saaneet tukea ja tsemppiä, kun on tuntunut, että ei tästä mitään tule.
Vaikka välillä hallitustyö takkuileekin, niin enimmäkseen työ on ollut palkitsevaa ja opettavaista. Hetkeäkään en kadu, että aloitimme oman ammattiosaston kunta-alalle Varsinais-Suomeen. Pienin askelin menemme eteenpäin, joten tulethan mukaan innokkaaseen joukkoon.
Tervetuloa mukaan toimintaan!!!