Mitä oman elämän omistaminen ikäihmisten hoidossa tarkoittaa? Ensiksikin ikäihmisen näkökulmasta se tarkoittaa hyvää elämää. Ikäihmisen hyvä elämä sisältää mahdollisuuden yksilölliseen elämäntyyliin kodinomaisessa ympäristössä, ihmissuhteita, lämpöä ja turvallisuutta. Hyvä elämä on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja tasa-arvoiseen ja inhimilliseen kohteluun, osana ihmisoikeuksia. Oman elämän omistaminen ikäihmisen omasta näkökulmasta tarkoittaa, että hän saa itse määrittää ja päättää siitä, mikä on hänelle hyvää hoitoa.
Hyvän elämän toteutumiseen tarvitaan hyvää hoitoa. Hoitotyöntekijän näkökulmasta sen toteutuminen tarkoittaa sitä, että hoitaja kunnioittaa ikäihmistä, kuulee hänen toiveensa ja mielipiteidensä sekä kohtelee häntä tasa-arvoisesti. Hoitaja antaa aikaa ja keskustelee ikäihmisen kanssa, tukee hyvinvointiaan ja voimavarojaan. Hoitaja voi kuitenkin loukata ikäihmisen fyysistä koskemattomuutta esimerkiksi lähestymällä häntä liian läheisesti tai nopeasti, paljastamalla hänen kehonsa intiimikohtia sekä käyttämällä kovia otteita, jopa väkivaltaa. Hoitaja voi loukata ikäihmisen sosiaalista koskemattomuutta eristämällä hänet sosiaalisista suhteista. Jos hoitaja ei mahdollista ikäihmisen itsemääräämisoikeuden ja tiedonsaannin toteutumista, hän loukkaa ikäihmisen psyykkistä koskemattomuutta. Näin ollen hoitajan pienelläkin tekemisellä tai tekemättä jättämisellä on suuri merkitys sille, saako ikäihminen omistaa elämänsä loppuun saakka.
Toteutuuko hyvä hoito ja siten ihmisen hyvä elämä palvelujärjestelmässä? Vai käykö niin, että ammattilaiset ”kaappaavat” hänen elämänsä ja viipaloivat sen omaan asiantuntemukseensa ja saatavilla oleviin palveluihin sopiviksi palasiksi? Vaikuttaa siltä, että ikäihmisen tarpeet sopeutetaan olemassa olevaan palvelujärjestelmään, jolloin sellaiset tarpeet, kuten yksinäisyyden ja turvattomuuden kokemus jäävät huomioimatta. Kunnioittaako sellainen palvelujärjestelmä ihmisen oikeutta omaan elämäänsä, joka erottaa iäkkäät pariskunnat eri hoitopaikkoihin vastoin heidän tahtoaan?
Ikäihmisen oman elämän omistaminen jää palvelujärjestelmän ”systeemin” jalkoihin. Vaarana on, että palvelujärjestelmä määrittää ikäihmiset vain heidän palveluntarpeidensa kautta, eikä heidän toiveitaan ja oikeuttaan aktiiviseen elämän kunnioiteta. On tärkeä kysyä, kuka määrittelee ikäihmisen tarpeet ja päättää niistä? Lääkäri, hoitajat, omaiset vai peräti ikäihminen itse? Päätetäänkö ikäihmisen asioista mahdollisesti häntä itseään kuulematta?
Ikäihmisen oman elämän omistajuus hoidossa jää myös kiireen ja työn kuormittavuuden jalkoihin. Hoitajat joutuvat päivittäin taistelemaan ikäihmisen itsemääräämisoikeutta kunnioittavan ja toisaalta hänen arvokkuuttaan loukkaavan toiminnan välillä. Hoitaja ei kuitenkaan kiireensä vuoksi saa syrjäyttää ikääntyneen mielipidettä ja mahdollisuuksia osallisuuteen. Näin toimiessaan hän riistää häneltä mahdollisuuden yksilöllisten oikeuksiensa toteuttamiseen ja elämänlaatunsa ylläpitämiseen. Hoitajan on, kaiken toiminnan lähtökohtana, pidettävä itsemääräämistä ja osallisuutta. On etiikan vastaista ohittaa ikäihmisen oman tahto.
Jokaisella ihmisellä, ikään katsomatta, oikeus hyvään elämään. Kun ikäihmisen hoito suunnitellaan häntä kuuntelemalla ja kuulemalla, mahdollisuudet oman elämän omistamiselle loppuun saakka paranevat. Sen onnistumiseksi on hoitajien tunnettava ikäihmisen elämänhistoria ja tausta - hänen elämänsä ja kunnioitettava sitä! Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan elämänlaatu on yksilön käsitys omasta elämäntilanteestaan suhteessa omiin päämääriin, tavoitteisiin ja odotuksiin oman kulttuurin ja arvomaailman määrittelemässä viitekehyksessä. Ikäihmisen elämänlaatua on hyvä hoito, osallistuminen yhteiskuntaan sekä omien voimavarojen käyttäminen sekä hoidon ja avun saaminen tarpeita vastaavasti. Elämänlaatu tai oikeus siihen ei saa olla iästä kiinni.
*************
Tehyn eettinen toimikunta:
https://www.tehy.fi/fi/tehyn-eettinen-toimikunta
Parasta aikaa -koulutustapahtuma
http://www.parastaaikaa.fi