Kuva: Jari Lifländer

Henkilöstömitoitus on keino varmistaa etiikka vanhustyön arjessa

Henkilöstömitoitus voi olla eettisesti perusteltu keino, joka osaltaan varmistaa vanhusten oikeuden hyvään hoitoon ja palveluun. Se myös takaa työntekijöille mahdollisuuden tehdä työnsä kunnolla.

Vanhusten hoidossa ilmenneet puutteet osoittavat muutostarpeet palvelun järjestämisessä. Myös työntekijöillä tulee olla riittävästi aikaa tehdä työtään ammatin edellyttämien arvojen mukaisesti. Ongelmien korjaaminen voi ensi sijassa varmistaa hyvän hoidon ja palvelun ja vaikuttaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon työn veto- ja pitovoimaan.

Laissa määritelty tehostetun palveluasumisen henkilöstömitoitus lienee ainutlaatuista maailmassa. Mitoitus heijastanee sekä pyrkimystä kehittää palveluja että vastata ikääntyneiden hoidon tarpeen kasvuun ja vähenevien työntekijöiden määrään. Keskeiset eettiset kysymykset kohdistuvat siihen, mikä henkilöstömitoitusta koskevan lainsäädännön merkitys on eettisesti hyvän hoidon toteutumisessa ja millaisia velvoitteita ne aiheuttavat eri osapuolille. Henkilöstömitoitusta pitää uudistaa niin, että se turvaa hyvän hoidon ja huolenpidon.

Suomessa oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vuonna 2018 yhteensä 41 055 vanhusta ympärivuorokautisessa hoidossa. Vanhuspalvelulain mukaan palvelujen on oltava laadukkaita ja niiden on turvattava hyvä hoito sekä huolenpito, minkä tulee olla kaiken hoidon ja palvelun kehittämisen perusta.  Lainsäädännöllä voidaan määrittää toiminnalle eettinen minimi. Tämä tarkoittaa sitä, että lainsäädäntö kertoo sekä palvelun käyttäjälle että työntekijälle, mitä vähintään palvelussa tapahtuu, mutta ei vielä sitä, mikä on eettisesti oikein. Työntekijän onkin tunnettava, mikä säädetyn mitoituksen sisältö on, mutta myös se, miten eettisesti hyvä hoito toteutetaan. Eettisesti hyvän hoidon toteuttamiselle tulee olla myös riittävät voimavarat.

Suomessa on lainsäädännöllä määritetty aiemmin vain varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitus. Henkilöstömitoitus kohdistuu sekä ympärivuorokautisessa hoidossa että varhaiskasvatuksessa kansalaisiin, jotka ovat ikänsä, terveytensä tai elämänvaiheensa vuoksi haavoittuvassa asemassa. Mitoitus voi olla yksi keino varmistaa, että hoito on riittävää, turvallista ja ihmisarvoista myös henkilöstön näkökulmasta. Mitoituksella voi olla myös merkitystä vanhusten alueellisen ja sosioekonomisen tasa-arvon näkökulmista: lainsäädäntö koskee sekä yksityisiä että julkisia palveluntuottajia.

Eettisestä näkökulmasta on keskeistä, että lainsäädännön muutokset perustuvat parhaaseen mahdolliseen tietoon. Vanhusten hoidon henkilöstömitoituksesta on vielä niukasti tutkimustietoa, mutta muilta hoidon ja palvelun alueilta on saatavilla sovellettavaa tietoa. Tutkimustieto varmistaa päätöksenteon laaja-alaisuuden ja perusteet. Lisäksi on tunnistettava ja nimettävä keinot, joilla henkilöstömitoitusta valvotaan ja mahdollisiin poikkeamiin puututaan. Mitoituksen toteutumista tuleekin systemaattisesti arvioida ja laatia keinot, joilla ongelmiin voidaan puuttua ajantasaisesti ja reagoida inhimillisessä ajassa.

Eettiselle hoidolle ja palvelulle on luotava mahdollisuudet. Muutos velvoittaa työntekijöitä, esimiehiä sekä päättäjiä. Hoidon tarpeen ja henkilöstömitoituksen arvioinnin työkalut on laadittava niin yksiselitteisiksi, että työntekijät ja esimiehet voivat niitä vaivattomasti käyttää.

Tehyn eettisen toimikunnan jäseniä ovat Kirsi Coco, Taisto Hakala, Mari Kangasniemi, Tarja Kela, Lauri Kuosmanen, Laura Leppänen, Jaana Nyman, Susanna Ruokolainen, Susanna Ruuskanen, Helena Siipi ja Kirsi Sillanpää.