Koronasilmukka kiristyy päiväkodeissa

Vantaa, Rovaniemi, Salo, Pori, Vaasa, Espoo, Helsinki, Kaarina, Imatra, Lapinjärvi… Päiväkotien koronatilanne on kiihtymässä. Monissa päiväkodeissa on tartuntoja ja altistumisia. Milloin annettuja ohjeita aletaan noudattamaan täysimääräisesti?

Kuvateksti
kuva: iStock

Päiväkotien koronatilanne on muuttunut. Tartuntoja on ilmoitettu monissa päiväkodeissa monilla paikkakunnilla. Tartunnoilta on mahdoton välttyä kokonaan, mutta niiden minimointiin on keinoja, jotka eivät vielä ole täysimääräisesti käytössä.  

On käsittämätöntä, että korona-aikaa on eletty vuosi ja siltikään ei päiväkodeissa noudateta opetus- ja kulttuuriministeriön, Työterveyslaitoksen, Opetushallituksen ja THL:n antamia ohjeita. Ohjeiden ymmärtämisessä ei pitäisi olla ongelmia, sillä ohjeet ovat selkeät. Ohjeet jättävät kuitenkin suuren vastuun lukijalle. Velvoittavammat ohjeet palvelisivat tarkoitustaan paremmin.  

Nyt on viimeinen hetki kääriä hihat ja toimia ohjeiden mukaan. Käsienpesu, yskimistekniikka, turvavälit varmasti jo osataan. Mutta edelleen yhdistellään ryhmiä, siirrytään ryhmästä toiseen ja päiväkodista toiseen, päästetään vanhemmat sisälle päiväkotiin - ja vieläpä ilman maskeja.  

Ohjeistuksen mukaan ei ryhmiä sekoiteta eikä yhdistellä. Henkilöstö toimii saman lapsiryhmän kanssa eikä siirry yksiköstä toiseen. Myös henkilökunnan kokoontumisia tulee välttää ja kaikissa aikuisten välisissä kohtaamissa pidetään kahden metrin turvaväli. Kokoukset järjestetään ensisijaisesti etäyhteyden avulla. On tärkeä huomioida, että terapiaa, kuntoutusta tai vastaavaa lapsen tarvitsemaa tukea voidaan toteuttaa varhaiskasvatuksen tiloissa huomioiden hygieniaohjeet. 

Pienryhmätoiminta, pysyvät ryhmät, ja ruokailu porrastaen ovat hyviä toimintamalleja. Samassa tilassa siis mahdollisimman vähän henkilöitä. Kevät on tuloillaan ja kontaktien määrä voidaan minimoida järjestämällä toimintaa mahdollisimman paljon ulkoillen ja retkeillen luonnossa tai lähimaastossa. Myös ulkoilussa tulee välttää ryhmien yhdistämistä.  

Koronatartunnan riskien arviointi on työnantajan tehtävä. Riskien arvioinnin perusteella työnantaja arvioi henkilökunnan maskien käytön tarpeellisuuden. Työnantajan velvollisuus on hankkia maskit, antaa ohjeet maskien käyttöön ja valvoa niiden käyttämistä. Työntekijällä puolestaan on velvollisuus käyttää työnantajan antamia suojavarusteita.  

Kasvattajien ajankäyttö ja työn suunnittelu on mietittävä tilanteeseen sopivaksi. Sairauspoissaolot ja karanteenit vaikeuttavat entisestään haastavaa henkilöstötilannetta. Poikkeusoloissa on osattava priorisoida. Jos yksikössä on henkilöstövajausta, on tärkeintä olla läsnä lapsiryhmässä, niin että ryhmässä on riittävästi kasvattajia. Kokoukset, koulutukset ja kirjalliset työt voivat odottaa.