STM:n asettama asiantuntijatyöryhmä on julkaissut helmikuussa 2016 raportin rajatun lääkkeenmääräämisen toteutumisesta ja kehittämisehdotuksista. Raportti on kirvoittanut keskustelua työnjaon kehittämisestä, mm. Heikki Pärnänen otti Lääkäriliiton blogissaan varsin kriittisen kannan mm. sairaanhoitajien rajattuun lääkkeenmääräämisoikeuteen.
Raportin mukaan potilaat olivat tyytyväisiä nopeaan hoitoon pääsyyn sekä siihen, että saivat luotettavaa ohjausta ja neuvontaa sairaanhoitajan vastaanotolla. Ja miksi eivät olisi saaneet? Rajattu lääkkeenmääräämiskoulutus on korkeatasoinen ja vaativa ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhteistyössä toteuttama valtakunnalliset kriteerit täyttävä lisäkoulutus. Koulutukseen pääsy vaatii riittävän työkokemuksen. Valvira myöntää erikoispätevyyden koulutuksen suorittaneille.
Valviran valvonnan lisäksi työpaikkatason vastaava lääkäri antaa kirjallisen määräyksen toiminnan toteuttamiseksi. Myös työpaikan omavalvonnan avulla huolehditaan, että käytännön toimintaohjeet ovat ajantasaiset ja näin turvataan hoidon laatu.
Koulutuksen suorittaneet sairaanhoitajat eivät ole mitään reseptiautomaatteja, vaan koulutuksessa korostuu potilaan terveydentilan arviointi ja hoidon suunnittelu sekä kotihoidon ohjeistus viimeisimpien Käypä hoito -ohjeiden mukaisesti. Koulutus sisältää laajan kokonaisuuden farmakologiaa – itse asiassa pitkälti saman kuin lääketieteen opiskelijoilla.
Lääkkeiden ja ennen kaikkea antibioottien määräämisestä on esitetty pelkoja, että tilanne riistäytyy käsistä. Kriittinen arviointi lääkkeiden käytöstä on paikallaan kaikkien määrääjien osalta – ei vain rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavien sairaanhoitajien. Tutkimusten mukaan sairaanhoitajat ovat varovaisempia lääkkeiden määräämisessä ja ottavat muita lääkkeenmäärääjiä enemmän käyttöön lääkkeettömiä hoitoja.
Valtionvarainministeriö on asettanut 90 miljoonan euron säästötavoitteet kelpoisuusehtojen ja henkilöstörakennetta koskevien velvoitteiden joustavoittamiseksi. Tähän kuuluu mm. työnjaon kehittäminen sairaanhoitajien ja lääkäreiden välillä.
Hallitus on antanut jo vuonna 2009 eduskunnalle esityksen terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtäväkuvien ja työnjaon uudistamisesta. Tavoitteeksi asetettiin, että viiden vuoden kuluessa lain voimaan tulemisesta olisi vähintään 200 kunnassa rajatun lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittaneita sairaanhoitajia. Tähän tavoitteeseen ei ole päästy ja syitä on varmaankin monia. Yhdeksi syyksi on esitetty koulutuksen kalleutta, minkä vuoksi työnantajat eivät ole lähettäneet työntekijöitä koulutukseen. Koulutukseen panostaminen toisi kuitenkin säästöjä pitkällä aikavälillä.
Todennäköisesti toinen este tavoitteeseen pääsemiseen on rajatun lääkkeenmääräämis-koulutuksen ja koko toiminnan huono tunnettuus. Ennakkoasenteet estävät toiminnan kehittämisen niin organisaatioiden sisällä kuin ulkopuolella.
Tärkeää olisikin, että organisaatiot sitoutuvat toimintaan, selkeyttävät potilaiden ohjautumista sairaanhoitajan vastaanotolle ja kehittävät toimintaa moniammatillisessa yhteistyössä. Näin saadaan joustavuutta palveluihin ja säästöjä aikaiseksi. Hämmästyttääkin Pärnäsen kriittinen suhtautuminen asiaan, koska lopulta toiminta suunnitellaan toimipaikkakohtaisesti tiiviissä yhteistyössä vastuulääkärin kanssa.