kuva:Meeri Koutaniemi

Jää vielä

Kasvokkain-näyttelyssä kuvatut hoitotyön ja varhaiskasvatuksen tekijät nostavat esiin kertomiensa tarinoiden avulla hoitotyön arkea. Näyttely on Tehyn ja Meeri Koutaniemen yhteisnäyttely ja se on avoinna yleisölle Rajala Galleryssa 8.7. asti. Tehyn asiantuntijat tutustuivat näyttelyn tarinoihin ja he kertovat blogisarjassa hoitajien kokemasta eettisestä stressistä – siitä kun työ haluttaisiin tehdä mahdollisimman hyvin, mutta se ei ole aina mahdollista. 

Kasvokkain -sarjassa Mari Holmberg kuvaa koskettavasti tilannetta, kun isä pyytää häntä jäämään itsensä ja syöpää sairastavan tyttärensä viereen viimeisiksi hetkiksi. On selvää, että siinä tilanteessa Mari jää ja kokee olevansa tärkeä, sekä tekevänsä tärkeää työtä. 

Tarinaa kuunnellessa kyynel vierii myös omalle poskelle ja saan kiinni Marin tunteesta. Hän sanoo, että tuota yötä, isää ja tyttöä hän ei unohda ikinä.  Jos hänellä ei olisi ollut mahdollisuutta jäädä, myös sen hän varmasti muistaisi. Uskallan väittää, että siinä tilanteessa hän jopa pohtisi omaa uravalintaansa. 

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla on liian usein tilanteita, joissa kiire on isäntä ja työntekijät renkejä. Työntekijät yrittävät viimeiseen asti selviytyä työstään kunnialla, mutta kantavat huonoa omaa tuntoa, kun eivät voi tehdä työtään niin hyvin kuin on opetettu ja haluaisi. 

Hoitajat tekevät kiireen keskellä arvovalintoja siitä, mitä tehdään ja mitä jätetään tekemättä. Hoitotyössä on tyypillistä hoitajien empatia, vastuunkanto ja sitoutuminen ammattiinsa. Työntekijät kantavat sellaisesta vastuuta, mikä kuuluu työnantajalle.

Tilanteet voivat vaatia nopeita päätöksiä, joissa on riski sille, että kaikki tieto ei ole käytettävissä päätöksentekohetkellä. Työntekijälle tulee tunne, että tämä ei nyt mene niin kuin pitäisi, mutta päätöksiä on tehtävä. Jos joutuu tekemään vaikeita päätöksiä yksin, tulee usein riittämättömyyden ja avuttomuuden tunne. Sen tunteen kanssa työskenteleminen vaatii vahvaa luonnetta, omien vahvuuksien tuntemista ja esimiehen tukea. 

Eettinen kuormitus syntyy usein, jos työntekijä joutuu tekemään työnsä vastoin omia oppejaan, arvojaan, periaatteitaan tai lakeja. Pitkään kestänyt kuormitus voi johtaa oireiluun ja jopa sairastumiseen. Eettinen kuormitus on psykososiaalisen kuormituksen osa-alue. Sosiaali- ja terveysalalla psykososiaalinen kuormitus on tutkimusten mukaan korkealla. Hoitajilla ei ole mitään erityissuojaa kuormittumista vastaan. Suoja pitää tulla työnantajan toimenpiteistä, joilla vähennetään työntekijöiden kuormittumista.

Vaikka resurssipula tunnistetaan, rahaa ei ole löytynyt sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Päätöksentekijöiden on vaikea nähdä myöntämiensä vähäisten resurssien vaikutusta työn arkeen.  

Paras keino eettisen kuormituksen hallinnassa on jatkuva keskustelu eri tasoilla. Yhteiskunnallisen keskustelun käynnistäminen resurssien riittävyydestä ja päättäjien osallistuminen arvokeskusteluun on tärkeää. Etene (Terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta) on määritellyt, että tavoitteena pitäisi olla yhteisen ja yksilön hyvän tasapainottaminen sekä periaatteena mahdollisimman monien auttaminen käytettävissä olevien voimavarojen asettamissa rajoissa. 

Työpaikalla tapahtuva keskustelu arvoista ja periaatteista antaa tukea työntekijöille. Yhdessä sovitaan, miten meillä hoidetaan potilaita, mikä on riittävän laadukasta hoitoa. Yhdessä sovitut toimintatavat vähentävät yksittäisen työntekijän eettistä kuormittumista.  

Eettisen kuorman vähentämiseksi olisi myös tärkeä huolehtia riittävästä ja osaavasta henkilöstön määrästä, selkeistä työnkuvista ja vastuista sekä kehittää toimivia työkäytäntöjä. Oikeudenmukaista johtamista ja avointa keskustelukulttuuria unohtamatta.

Olen täysin samaa mieltä Nina Wichtin kanssa, joka sanoo Kasvokkain-tarinassaan: ”Meistä hoitajista pitäisi pitää huolta, että me jaksamme pitää huolen muista. Suomalainen hoitohenkilöstö ei ole ehtymätön luonnonvara.”

Sinäkin varmaan toivot, että hoitaja ei ole eettisen kuormituksen vuoksi jättänyt alaa, vaan on tarvittaessa luonasi – edes hetken.