Saattohoito kuuluu kaikille

Saattohoito yhdistetään yleisimmin syöpäsairaiden elämän loppuvaiheeseen. Se kuuluu kuitenkin kaikille, joiden tiedetään kuolevan lähipäivinä, -viikkoina tai -kuukausina. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) laati suosituksensa jo vuonna 2010. Ne kertovat millaista hyvä saattohoito on. Hoidon järjestämissuositukset julkaistiin 2017. Niiden yhtenä tavoitteena on taata kaikille tasavertainen mahdollisuus kotisaattohoitoon.

Saattohoidon laatuun on panostettava

Kuoleman olisi oltava arvokas, rauhallinen ja mahdollisimman miellyttävä. Saattohoidon tavoitteena on hyvä kuolema ja sitä edeltävän kärsimyksen lieventäminen. Saattohoitoon siirrytään, kun potilaalla on etenevä, parantumaton sairaus, jonka vuoksi jäljellä oleva elinaika arvioidaan lyhyeksi.

Hoitotyöntekijöiden on tunnettava saattohoitoon liittyvät suositukset sekä näyttöön perustuva tieto ja toimittava niiden mukaisesti. Saattohoidon laadussa on kuitenkin vielä paljon parannettavaa. Tarvitaan kansallinen strategia, joka ohjaa saattohoitoa. Pelkät suositukset eivät paranna hoidon laatua, tarvitaan myös valtakunnallista laadun valvontaa.

Saattohoitopotilailla on monenlaisia oireita, kipu on yksi tavallisimmista. Silti potilaan kivunhoito toteutuu Suomessa selvitysten mukaan puutteellisesti. Kivunhoito ei ole ainoastaan lääkkeellistä, sitä on hoidettava myös lääkkeettömästi. Se on hierontaa, rentoutusta, mielikuvaharjoittelua, lämpöhoitoa, akupunktiota, musiikkia ja terapeuttista kosketusta.

Kivun lievityksen lisäksi potilaalla on muita tarpeita. Siksi tarvitsemme saattohoitoon perehtyneitä, motivoituneita ja koulutettuja lähi- ja sairaanhoitajia, jotka osaavat toteuttaa oireenmukaista ja kokonaisvaltaista hoitoa kuten hyvää asentohoitoa sekä suun- ja ihonhoitoa. Hoitotyöntekijän on osattava olla läsnä ja rohkaista sekä käyttää aktiivisesti ja monipuolisesti myös toivoa, iloa ja huumoria. Erityisen suuri merkitys on sillä, että kuoleva ihminen kohdataan aidosti ja arvostavasti. Lähi- tai sairaanhoitajan on oltava lähellä kuolevaa ja hänen läheisiään sekä tuettava heitä surussa.

Osaaminen täyttää vaativan työn kriteerit

On tärkeää, että koulutusta kehitetään suositusten mukaisesti. Saattohoidon opetus on sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien peruskoulutuksessa edelleen vähäistä ja vaihtelevaa, vaikka osaamisen puutteet on tunnettu jo pitkään. Lähihoitajien koulutuksen tutkinnon perusteissa mainitaan saattohoito. Valittavissa on myös saattohoidon valinnainen tutkinnon osa. Saattohoitotyö edellyttää vaativan tason osaamista, mikä on otettava huomioon ammattihenkilöiden yleisenä osaamisalueena tutkinto- ja täydennyskoulutuksessa.

Saattohoitoa on saatava koko maassa kattavasti ja yhdenvertaisesti. STM:n suosituksen mukainen, kolmiportainen malli palvelujen järjestämisestä perustasolla, erityistasolla ja vaativalla erityistasolla on hyvä. Erityishuomion kohteena perustason saattohoitoyksiköissä ovat riittävä osaaminen, henkilöstön määrä ja tarkoituksenmukaiset tilat, joissa valtaosa potilaista viettää elämänsä viimeiset päivät. Saattohoito on järjestettävä niin, että kuoleva saa joustavasti ja viivytyksettä myös erityisen vaativan tason hoitoa, kuten sedaatiota kivunlievitykseen, jos hän tarvitsee.

Kommentit

Käyttäjän Marja Uotila kuva

Olen saattanut isäni tammikuussa. Hän asui loppuun asti kotona. Tosin kuoli sairaalassa, yllättäen. Vaikka hänellä oli etenevä syöpäsairaus, kuolema tuli yllättäen ja nopeasti ennakoimattomasti. Tulen enemmän tähän läheisten näkökulmasta enkä ammattilaisena. Tosin olen perheterapeutti. Toivoisin että minunkin läheiset saattaisivat minut. He eivät voi korvata palliatiivista hoitoa mutta heidän läsnäolonsa toivoisin. Perheiden yhteenkuuluvuus on suojaava asia elämän alusta loppuun asti. Läheisten tukeminen ja perhe-, pariterapian mahdollisuus myös vanhoille pariskunnille pitäisi taata osana hyvää elämän loppua. Uskon sillä olevan merkitystä laajemmalle perheelle (meitä on neljä sukupolvea). Kuolema ei ole pelkästään lääketieteellinen asia. Isän lopussa olimme me perhe ja hoitajat kotisairaalasta ja vuodeosastolla. Koin että isän vuoden kestänyt sairaus oli valmistautumista hänestä luopumiseen ja se aika oli erilailla merkityksellistä surua kuin suru kuoleman tapahduttua. Hoitajilla oli sairaanhoidon rooli ja tehtävä, toki välittämistä. Mutta meillä perheenä rakkauden, ristiriitojen, tuskan, hämmennyksen ja kiitollisuuden tunteet eletystä ja koetusta.