kuva: Kaisa Siren

Päijät-Hämekin osallistuu sote-alan kurjistamiseen

Historialliset jättiulkoistukset seuraavat toinen toistaan. Tuoreimpana tietona Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä, joka on päättänyt siirtää terveyskeskuspalvelujaan Mehiläiselle.

Toiveena Päijät-Hämeessä on, että ”maakunnan sote-peruspalvelut parannetaan uudelle tasolle”. Tavoite on tietysti kirkas, kukapa sitä palvelujen heikentämistä tavoittelisi.  Mutta mitenhän tässä mahtaa käydä?

Kerrankin voin sanoa, että minulla on kristallipallo. Pallo kertoo, että Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä aloitetaan toimintojen alasajo, käytössä on sekä juustohöylä että varsinainen leka. Osasta toiminnoista säästetään kevyesti – vain juustohöylällä. Toisia toimintoja moukaroidaan lekalla: säästetään kovalla kädellä ja suuria seteleitä. Tämän lisäksi voin kysyä kristallipallolta: kuka säästää, kuka kerää voitot? Ja pallo vastaa: yksityinen terveysjätti, tuo suuri Mehiläinen kerää voitot ja osakkeenomistajat tekevät tiliä. Mutta säästöistä maksavat henkilöstö ja asiakkaat. Säästökohteita on silmänkantamattomiin: henkilöstöä vähennetään, käyntiaikoja lyhennetään, aterioista ja hoitotarvikkeista nipistetään.

Koulutetun hoitohenkilöstön kannalta isoin huolen aihe on palkkaus. Kun kunta ulkoistaa sote-palveluja yksityisille toimijoille, on vaarana palkkojen alentamisbuumi. Suuret terveysjätit pyrkivät siirtämään KVTES:n työn vaativuuteen perustuvaa palkkaa henkilökohtaiseen palkanosaan ja siten madaltamaan uusien työntekijöiden vähimmäispalkkoja.

Suomessa laki turvaa työntekijän aseman liikkeen luovutuksessa. Liikkeen luovutus tarkoittaa tilannetta, jossa työnantajan toiminta tai toiminnallinen osa luovutetaan toiselle työnantajalle. Keskeistä on, että liikkeen luovutuksessa työntekijät siirtyvät ns. vanhoina työntekijöinä ja säilyttävät työsuhteensa ehdot. Uusia työsopimuksia ei tarvitse allekirjoittaa, ja työskentely jatkuu ennallaan. Yksinkertaista teoriassa. Käytännön toteutus on usein hankalampaa. Työntekijät kokevat, että työnantajat painostavat allekirjoittamaan uudet työsopimukset. Työnantajat havittelevat uusia työsopimuksia, jotta voivat muuttaa esim. työtehtäviä, työskentelypaikkaa ja palkkarakennetta.

Tehyn tehtävä on varmistaa, että koulutettu hoitohenkilöstö saa kaiken tarvitsemansa tuen muutoksessa ja edellä mainitun kaltaista työehtojen polkemista ei tapahdu. Tehyn jäseniä ja luottamushenkilöitä ohjeistamme kirjaamaan epäkohdat ja neuvottelemaan tilanteesta työnantajan kanssa. Ja Tehyhän auttaa aina, kun tarvitaan. 

Lisää Päijät-Hämeen ulkoistuksesta:
https://www.ksml.fi/kotimaa/P%C3%A4ij%C3%A4t-H%C3%A4me-ulkoistaa-terveyskeskuspalveluita-Mehil%C3%A4iselle-vaikka-sote-uudistuksen-valmistelu-on-kesken/1590781