Tehy on toistuvasti nostanut esiin varhaiskasvatuksen työvaatetukseen liittyvän epäkohdan. Kyse ei ole henkilöstölle tarjottavasta ”kivasta lisästä”, vaan työssä tarvittavasta asianmukaisesta vaatetuksesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista.
Tavoitteenamme on, että työnantaja huolehtii varhaiskasvatuksen ammattilaiselle työssä tarvittavan asianmukaisen vaatetuksen. Jos työnantaja ei hanki työvaatteita, kustannuksia voidaan korvata esimerkiksi vaaterahalla.
Varhaiskasvatuksen työ kuluttaa vaatteita
Varhaiskasvatuksen arki on kaikkea muuta kuin siistiä sisätyötä. Työpäivään kuuluu ulkoilua säällä kuin säällä, lattialla leikkimistä, askartelua ja maalaamista, ruokailutilanteita, pukemista ja riisumista sekä pienten lasten hoitotilanteita. Vaatteet altistuvat lialle, kosteudelle, kulumiselle ja eritetahroille.
Ulkoilu edellyttää Suomen olosuhteissa hyvin erilaista vaatetusta eri vuodenaikoina. Työntekijä tarvitsee sateeseen, pakkaseen, loskaan ja helteeseen soveltuvia vaatteita ja jalkineita.
Työntekijän omat vaatteet ja jalkineet kuluvat ja likaantuvat työssä väistämättä enemmän kuin tavanomaisessa vapaa-ajan käytössä. Vaatteita joudutaan myös pesemään ja uusimaan tavallista useammin.
Varhaiskasvatuksen työntekijän vaatetarpeista ja vaatteiden kulumisesta on kuvattu aiemmin ilmestyneessä Tehy-lehden jutussa.
Miksi varhaiskasvatuksen työntekijä maksaa itse työvaatteensa?
Työvaatetuksen nykyiset käytännöt herättävät myös kysymyksen työntekijöiden tasapuolisesta kohtelusta.
KVTESin soveltamisalalla on ammattiryhmiä, joissa työnantaja antaa työntekijälle työssä tarvittavaa lialta, kylmyydeltä ja kosteudelta suojaavaa vaatetusta ja huolehtii sen uusimisesta. Tällaisia tehtäviä on esimerkiksi puistotyöntekijöillä, urheilukenttien hoitajilla ja työpäälliköillä.
Useilla naisvaltaisilla aloilla, kuten varhaiskasvatuksessa, työntekijät joutuvat pääsääntöisesti itse kustantamaan työskentelyyn soveltuvat vaatteensa ja jalkineensa.
Varhaiskasvatuksen työntekijä työskentelee ulkona samoissa sateissa, pakkasissa ja loskakeleissä kuin moni muukin kunta-alan työntekijä.
Työn olosuhteita ja työntekijälle aiheutuvia kustannuksia pitää tarkastella objektiivisesti. Historiallisesti muodostuneet käytännöt eivät yksin ole riittävä peruste erilaiselle kohtelulle.
Kuntien käytännöissä on suuria eroja
KT ja pääsopijajärjestöt sopivat kuluvalle sopimuskaudelle määräaikaisesta työryhmästä, jonka yhtenä tehtävänä oli selvittää varhaiskasvatuksen henkilöstön työvaatetuksen käytäntöjä ja vaaterahan käyttöä.
Keväällä 2026 toteutettu kysely osoittaa, että käytännöt vaihtelevat huomattavasti. Kyselyyn vastanneista 194 työnantajasta vain 27,8 prosenttia maksaa vaaterahaa, 67 prosenttia ei maksa sitä lainkaan ja 5,2 prosenttia on luopunut aiemmasta käytännöstä. Vaaterahaa maksavilla työnantajilla korvauksen suuruus on keskimäärin 103 euroa vuodessa.
Vaaterahan lisäksi joissakin kunnissa työnantaja hankkii henkilöstölle esimerkiksi työvaatteita, sadevarusteita, jalkineita tai muita työssä tarvittavia varusteita. Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, että työvaatetuksesta aiheutuviin kustannuksiin voidaan löytää ratkaisuja.
Nykyinen kuntakohtainen vaihtelu ei kuitenkaan ole tyydyttävä tilanne. Kahdessa kunnassa samaa työtä tekevien varhaiskasvatuksen ammattilaisten asema voi olla aivan erilainen. Tasapuolisempi lähtökohta olisi, että työnantaja huolehtii työssä tarvittavasta asianmukaisesta vaatetuksesta. Myös kyselyn avovastauksissa korostui tarve selkeälle ja yhdenmukaiselle käytännölle.
Työvaatetuksen kustannukset eivät kuulu työntekijälle
Asianmukainen työvaatetus ei ole vain taloudellinen kysymys. Se liittyy myös työolosuhteisiin, työhyvinvointiin sekä alan veto- ja pitovoimaan.
Kysely osoittaa, että työvaatetuksen kustannuksiin on jo löydetty ratkaisuja eri puolilla Suomea. Nyt tarvitaan yhdenmukaisempi käytäntö koko maahan.
Työssä tarvittavan vaatetuksen kustannusten ei kuulu jäädä työntekijän maksettaviksi.
