Ammattihenkilö tukee saattohoidossa myös kuolevan läheisiä

 Useimmat potilaat haluaisivat kuolla kotona, mutta heille ei voida tarjota riittävää ympärivuorokautista hoitoa. Myös työssä olevien omaisten on usein vaikea järjestää vapaata läheisen hoitoa varten. Yhteiskunnan taloudellinen tuki sekä tuki läheisille ammattihenkilöiden hoidon toteutukseen, ovat puutteelliset. Saattohoidossa kuolevalle on taattava mahdollisimman aktiivinen, arvokas ja oireeton loppuelämä. Myös kuolevan läheisille on tarjottava tukea. 

Perustason palvelut turvaavat saattohoidon lähellä potilaan kotia. Siihen kuuluvat esimerkiksi kotihoidon ja kotisairaanhoidon yksiköt, sosiaalihuollon alaisten yksiköiden tehostettu palveluasuminen sekä vanhainkodit. Perustasoa ovat myös muut ympärivuorokautisen hoidon yksiköt, joissa potilaita hoidetaan elämän loppuun saakka. Myös sairaaloiden vuodeosastot, joissa hoidetaan kuolevia potilaita, mutta saattohoito ei ole osaston päätoimi.

Läheistenkin olisi annettava osallistua saattohoitoon. Heidän ottamisensa mukaan edellyttää erityisesti hyviä vuorovaikutustaitoja ammattihenkilöiltä. Heidän on osattava kohdata kuolevan läheinen yksilöllisesti, aidosti, myötätuntoisesti ja kunnioittavasti, läheisen tarpeen ja kulttuurin mukaisesti. Ammattihenkilöstön on tunnistettava läheisten suru sekä osoitettava myötätuntoa niin verbaalisesti kuin non-verbaalisestikin. Ammattihenkilöstön käytös ja toiminta voivat olla unohtumattomia heille. Lisäksi kuolevan läheisillä voi olla tarve ilmaista tunteitaan, jakaa suruaan, saada tietoa, konkreettista tukea ja rohkaisua jatkaa omaa elämäänsä.

Läheiset kaipaavat keskustelua suru- ja selviytymisprosessin yksilöllisyydestä, selviytymiskeinoista sekä kuolevan sairauteen liittyvistä surun erityispiirteistä. 

Erittäin tärkeää on ohjata läheiset vertaistuen pariin. Kuolevan läheiset kaipaavat ymmärrystä ja yhteenkuuluvuutta sekä mahdollisuutta puhua myös vaikeista tunteista kuten syyllisyydestä, häpeästä ja vihasta.

Kommentit

Käyttäjän Päivi Järvinen kuva

Muistan varmaan ikäni illan kun olin töissä palvelutalossa. Osastollani oli saattohoidossa oleva asukas. Tytär itki illalla vuoteen vieressä ja pyyteli minua kanssaan juttelemaan. Työvuorossa oli tietty vajausta ja olin yksin koko kerroksessa. Oli todella haasteellista löytää aikaa omaisen surun kohtaamiseen. Asukas kuoli illan aikana ja minä koin että en pystynyt antamaan kaikkea sitä tukea minkä olisin halunnut, asukkaalle enkä tyttärelle. Henkilökuntaa ei vaan ollut tarpeeksi. Kyllä tuntui pahalta pitkän aikaa. Johtajalle siitä kerroin mutta eipä siitä mitään sen kummempaa muutosta tullut. Kauniita ajatuksia nämä omaisen tukemiset, mutta karu käytäntö on että ei ole aikaa kuolevalle saatikka sitten omaiselle.