Päivähoidon ja nykyään varhaiskasvatuksen tehtävässä ovat eri aikoina korostuneet erilaiset näkökulmat. Voimassa olevaa varhaiskasvatuslakia laadittaessa on ollut lähtökohtana lapsen etu ja nimenoman lapsen oikeus varhaiskasvatukseen, joka rakentuu kasvatuksen, opetuksen ja hoidon kokonaisuudelle. Subjektiivinen oikeus on muuttunut vanhemman oikeudesta lapsen oikeudeksi.
Varhaiskasvatuksen muita tehtäviä on jätetty taka-alalle tai jopa tietoisesti vähätelty, kun on korostettu lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksella on kuitenkin myös sosiaalipoliittinen, työvoimapoliittinen, perhepoliittinen ja tasa-arvoa edistävä tehtävä.
Sosiaalipoliittinen tehtävä on ollut tukea lapsiperheitä yhteistyössä muiden lapsi- ja perhepalvelujen kanssa ja toimia lastensuojelun tukena.
Tasa-arvon edistämisen näkökulmasta tehtävänä on ollut mahdollistaa naisten ja miesten tasa-arvoinen osallistuminen työelämään ja opiskeluun. Varhaiskasvatuksen tehtävä on myös tasoittaa lasten kehityksellisiä ja sosiaalisista taustoista johtuvia eroja.
Perhepoliittisena tehtävänä on tukea perhettä kasvatustehtävässä ja mahdollistaa työn ja perheen yhteensovittaminen.
Työvoimapoliittinen tehtävä on tarjota vanhempien työssäolon ja opiskelun ajaksi lapsille turvallinen ympäristö.
Kun lapsi on jäänyt varhaiskasvatuksesta kotiin, moni perhe on jäänyt vaille kipeästi tarvitsemaansa tukea. Monessa perheessä ovat ongelmat kasautuneet. Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa on ollut huoli lapsista, heidän hyvinvoinnistaan ja jopa ravitsemuksestaan.
Kevään kriisi on osoittanut, että varhaiskasvatus on enemmän kuin lapsen etu. Varhaiskasvatusta kehitettäessä ja arvioitaessa tulee pitää mielessä myös perhettä, työelämää ja tasa-arvoa tukeva tehtävä.