kuva: iStock

Työajan ja lepoajan välille saatava selkeät rajat

Työntekijä vastaa kodin ja työpaikan välisestä matka-ajasta ja kuluista. Työsopimuslain mukaan työntekijälle on ilmoitettava työntekopaikka kirjallisesti viimeistään ensimmäisen palkanmaksukauden päättymiseen mennessä.

Jos työntekijällä ei ole pääasiallista, kiinteää työntekopaikkaa hänelle annetaan selvitys periaatteista, joiden mukaan hän työskentelee eri työkohteissa. Käytännössä tästäkin työsuhteen ehdosta sovitaan työsopimuksessa. Harvinaisen selvää lakitekstiä, mutta kyllä tästäkin saa ongelman, jos työnantaja tulkitsee työntekopaikka-sanan tarkoittavan välillä työpistettä ja välillä koko organisaatiota.

Seuraavaksi esittelen muutaman ”kunnallisen innovaation”, jolla työsidonnaisuutta on lisätty työskentelypaikkoja muuttamalla. Nämäkin ovat pois omasta ajasta ja perheeltä.

Kuntaliitokset, kuntayhtymät, kunnalliset liikelaitokset, kotipalvelualueet - mitä kaikkia niitä onkaan - sekä tuleva maakuntauudistus johtavat yhä laajempaan työnantaja-alueeseen. Työsopimuksiin merkitään työpaikaksi kyseinen organisaatio tai vaikka toimialaa kuvaava kustannuspaikka ja lisätään sanapari ”työsuhteen alussa”. Päällekkäisten toimintojen purkajaiset ja muut tuottavuustalkoot ovat jo johtaneet siihen, että työntekopaikkaa siirretään organisaation sisällä. Ne ovat jo pidentäneet työmatkoja, kun sairaaloiden synnytyksiä, päivystyksiä ja leikkaustoimintoja on keskitetty.

Yleensä työntekijä kokee olevansa töissä yhdessä työntekopaikassa. Hänelle ei ole työsopimusta tehdessä kerrottu periaatteista, miten eri työpisteissä kierretään. Se, että työnantaja määrittelee työntekopaikan epämääräisesti, on tarkoituksellista. Ajatuksena vaikuttaa olevan halu määrätä työpiste milloin minnekin organisaation alueella, ilman että matka-aika kodin ja vaihtuvan työpisteen välillä on työaikaa.

Esimerkiksi bioanalyytikon tai ensihoitajan työmatka omalla ajalla on vaihdellut muutamasta kilometristä yli sataan kilometriin, kun hän on joutunut yllättäen sijaistamaan työkaveria eri palvelupisteeseen. Joskus työnantaja on määrännyt vaikkapa hammashoitajan kesken työpäivän toiseen työpisteeseen ja kertonut, että suunnitellun työpäivän työaika päättyy siellä.

Sovittu kimppakyyti, lapsen hakeminen ajoissa päiväkodista, ajanvaraus lääkäriin tai kampaajalle on peruttava, koska työpisteestä ei ehdikään sinne. Matkakorvauksia välttääkseen työnantaja on yrittänyt nimetä varsinaiseksi työpisteeksi organisaation kauimmaisen työpisteen, jossa ei tosiasiassa joudu juuri koskaan käymään. Riitahan niistä syntyy.

Työnantajan tulkinta työpaikka-käsitteestä, joka kattaa koko valtavan organisaation toiminta-alueen, kutistuu neliömetreiksi, kun määritellään, mistä työaika alkaa ja mihin se loppuu. Työaikalaissa työajaksi luetaan se aika, joka käytetään työhön sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä.

Kun sosiaali- ja terveyssektorilla siirryttiin sähköiseen työajan seurantaan, leimauslaite ruuvattiin usein työyksikön ovelle, joillakin osastoilla jopa vasta kahvihuoneeseen.Tehtaissa leimaukset tehdään työnantajan tontin eli tehdasalueen portilla. Sairaalassa tai terveyskeskuksessa matka osastolta toiselle, ylihoitajan toimistolle tai luentosaliin on kyllä poikkeuksetta, leimauslaitteen ohittamisesta huolimatta muuten työaikaa.

Työnantajan osoittamalle pukukopille siirtymistä ei lueta työajaksi, vaikka työasu on työnantajan määräämä. Pukukopin sijaintiinkaan työntekijä ei voi vaikuttaa.

Omalla ajalla vietettävän ruokatauon aikana suuhygienistin tai ajanvarauspoliklinikan sairaanhoitajan lepotauko kuluu työasun edestakaiseen vaihtoon pukukopilla, kun hän viettää ruokataukoaan, omalla ajalla. Siitä ovat esteetön poistuminen työpaikalta ja lepo kaukana.

Kun rakennustarkastaja menee aamulla varsinaiselle työpaikalle, työaika alkaa siellä. Jos hän menee suoraan ensimmäiseen tarkastuskohteeseensa, työaikaa alkaa kotoa. Sen sijaan joillekin kotihoidon työntekijälle ei anneta vaihtoehtoja. Työnantaja katsoo, että työvuoro alkaa ensimmäisen ja päättyy viimeisen asiakkaan luona.

Komissio toteaa työaikadirektiivin tulkintaohjeessaan, että varallaoloon liittyvä matka-aika on työaikaa eikä työn intensiivisyys vaikuta sen lukemiseen työajaksi. Ja mikä tärkeintä, työaikadirektiivissä säädettyä työajan määritelmää ei voi kansallisesti muuttaa muuksi.

Työaikalakia uudistetaan parhaillaan. Työajan käsite on aavistuksen laajenemassa, mutta matka-aikaan ei ole odotettavissa suurta muutosta. Lepoajan käsite puuttuu ainakin arviointineuvostoon menneestä luonnoksesta. Siinä kuitenkin työnantajalle säädettäisiin velvollisuus työaikajärjestelyin varmistaa, että matkustaminen ei kuormittaisi työntekijää tavalla, joka on työturvallisuuden kannalta ongelmallista.

Olen valmis yllättymään positiivisesti, jos lepoajan käsite putkahtaa lakitekstiin vielä loppumetreillä. Silloin matka-aikakin selkiytyisi. Työajan kiky-pidennyksen lisäksi työntekijöiden työsidonnaisuus kasvaa koko ajan, vaikka Suomi on EU:n jäsenmaana sitoutunut Euroopan sosiaalisen peruskirjan mukaan lyhentämään työviikkoa.

Tehyllä on useita juttuja oikeudessa, jotka liittyvät työajan ja lepoajan rajapintaan. Tavoitteena on huolehtia tehyläisten oikeudesta yksityis- ja perhe-elämään. Tuloksia odotellaan noin vuoden kuluessa.