kuva: iStock

Ratkaisu päiväkotien ahdinkoon

Päiväkotien arjessa on päivittäin tilanteita, joissa lapsia hoidetaan vajaalla miehityksellä. Tilanteet ovat hetkellisiä, koko päivän, useamman päivän tai jopa viikkoja kestäviä.

Varhaiskasvatuksessa on se hyvä tilanne, että varhaiskasvatuslaki ja asetus varhaiskasvatuksesta määrittävät ryhmien enimmäiskoon ja sen, kuinka monta lasta kullakin kasvatusvastuullisella voi olla vastuullaan. Tilanteesta tekee huonon se, että lakia ei noudateta ja toisaalta se, että laki mahdollistaa satunnaisen poikkeamisen. Ja sitähän hyödynnetään.

Asiaa mutkistaa myös se, että lasten hoitopäivät ovat useimmiten pidemmät kuin kasvattajien työpäivät. Tämä johtaa auttamatta siihen, että aikaisin aamulla ja iltapäivällä on tavallista, että lapsia on enemmän kuin suhdeluku mahdollistaa.

Toinen mutkistava tekijä on se, että erityisesti lastentarhanopettajilla on paljon ryhmän ulkopuolisia tehtäviä kuten viiden tunnin suunnitteluaika viikossa, lasten vasujen laatiminen, keskustelut vanhempien kanssa, sekä muut kokoukset ja koulutukset.

Ratkaisu ongelmaan on helppo.

Varhaiskasvatuslaki lähtee siitä, että ryhmässä voi olla enintään kolmen kasvattajan verran lapsia. Eli alle 3-vuotiata saa kasvattajaa kohden olla 4 ja kun ryhmässä saa olla kolmen kasvattajan verran lapsia saa ryhmässä olla enintään 12 lasta. No laki ei kuitenkaan sano, että aikuisia ei saa olla enempää. Ja toisaalta, aina voi tehdä lain tasoa paremmin.

Jokaiseen kolmen kasvattajan ryhmään lisätään neljäs aikuinen ja – homma toimii! Työvuorosuunnittelu tulee paljon helpommaksi, koko päivän riittää kasvattajia. Arki helpottuu, lakia noudatetaan, lain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tavoitteet voidaan saavuttaa, toiminnan laatu ja turvallisuus paranee. Lapsilla on samat turvalliset aikuiset ympärillään sen sijaan että henkilökunta hyppii ryhmästä toiseen tai pahimmassa tapauksessa lapsia siirrellään ryhmästä toiseen.

Alan vetovoimaa lisäisi varmasti se, että arki helpottuisi ja työn tekoon voisi käyttää koko osaamisensa ja työn voisi tehdä ammattieettisesti hyvällä tasolla – eikä vain päivästä toiseen selviytyen.  Ja vetovoimaa tarvitaan, sillä yhä useammin kuulee päiväkotien henkilöstöltä kommentteja alan vaihtamisesta. Monet sen toteuttavat.

Mitä lähempänä eläkeikä on, sen epätodennäköisempää on alan vaihto.  Mutta miten työntekijä jaksaa eläkkeeseen asti? Nuoret lähtevät, vanhemmat jäävät. Tämä myös vinouttaa varhaiskasvatuksen henkilöstön ikärakennetta. Päiväkoteja tarvitaan jatkossakin ja maan hallituksen tavoitteena on lasten osallistumisasteen nostaminen. Miten saada yhtälö toimimaan? Tässä yksi ratkaisu.