Opiskelijan kokemukset vaikuttavat sote-alan vetovoimaisuuteen

Muistan vieläkin oman ensimmäisen käytännönharjoittelujaksoni terveyskeskuksessa ja sairaalassa. Vapisevana pääsin ensimmäisiä kertoja kohtaamaan potilaita ja mahdollisia tulevia työkavereita. Olo oli todella jännittynyt eikä ilmapiirikään aina ollut niin kovin suopea opiskelijalle.

Kuvateksti
kuva: iStock

Hämmentyneenä huomasin, että ohjaajan vaihtuessa neuvot ja ohjeistukset saattoivat olla erilaisia. Opiskelijana en uskaltanut välttämättä kyseenalaistaa kumpaakaan ohjetta, vaan yritin muistaa, miten kenenkin ohjaajan kanssa tuli toimia. Ohjaajien kiire esti usein perehtymistä syvemmin uusiin asioihin.

Päätin silloin nuorena, tulevana laboratoriohoitajana, että muistaisin läpi elämäni, millaista on olla opiskelijana käytännönharjoittelussa. Päätin myös, että jos vain mitenkään voin vaikuttaa, hoidan käytännön harjoitteluun tulevan opiskelijan ohjauksen vastuullisesti ja yksilöllisesti.

Tämä vuosi on ollut sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatusalan opiskelijoille poikkeuksellinen. Etäopiskelu on vaatinut erilaista asennoitumista eikä se ymmärrettävästi voi kokonaan korvata lähiopetusta näissä hyvin käytännönläheisissä ammateissa. Lisäksi käytännön harjoitteluja on jouduttu perumaan pandemian takia. Onneksi edes joissakin oppilaitoksissa on tultu vastaan ja opiskelijat ovat saaneet käyttää kesätyöpaikassa tehtyä työtä yhtenä osana käytännön harjoittelua.

Työpaikoilla opiskelijoiden käytännön harjoittelun ohjaukseen suunnatut voimavarat ja harjoittelun toteutus saattavat vaihdella hyvinkin paljon. On työpaikkoja, joissa asiat on hyvin hoidettu ja joissa opiskelijat kokevat, että ohjaus on ammattimaista. Mutta sitten on valitettavasti edelleen niitä, joissa opiskelijan tulo harjoitusjaksolle koetaan painolastina.

Taustalla on tietysti työpaikan mahdollinen aliresursointi ja jo ennestään kohtuuttoman työpaineen alla työskentelevät kollegat. Silti painetta ei saisi kaataa opiskelijan niskaan. Hänelle harjoittelujaksonsa on ainutlaatuinen. Opiskelija on valmistautunut jaksolle ja miettinyt ja pohtinut tavoitteitaan.

Alan vetovoimatekijöitä mietittäessä pitää muistaa myös millaisen mielikuvan haluamme antaa opiskelijoille jo harjoittelujakson aikana mahdollisesta tulevasta työpaikasta ja tulevista työkavereista.

Tämän päivän opiskelijat ovat kohta hakeutumassa työurilleen. Heillä on usein monia vaihtoehtoja, mistä valita. Pidetään jokainen huolta siitä, että annamme heille kollegiaalisuutta jo opiskeluaikana ja kannustamme ja tuemme heitä opiskelussa mahdollisimman hyvin.