Nuoret haluavat saada sote-alan loistamaan

Tänään vietetään kansainvälistä nuorison päivää. Toivottavasti jaksamme kuunnella ja kunnioittaa nuoria ja opiskelijoita myös työelämässä.

Kuvateksti
kuva: Jaakko Martikainen

Pääsääntöisesti meidän nuorillemme kuuluu hyvää. Valittu ala tuntuu mielenkiintoiselta ja uramahdollisuuksia tarjoavalta. Moni kuitenkin miettii vahvasti, kuinka tulee jaksamaan valitsemallaan uralla. Väestön ikääntyminen näyttäytyy eläköityvinä työkavereina ja hoidettavien määrän kasvuna. Ajatukset pyörivät jaksamisessa, työterveyteen liittyvissä kysymyksissä ja koulutusta vastaavan työn ja palkkauksen kohtaanto-ongelmissa. 

Opiskelu ja harjoittelut tuottavat valtavia onnistumisen kokemuksia. Ne hetket, kun pääsee aidosti harjoittelemaan ja sparraamaan ajatuksia konkareiden kanssa, tuntuvat erityisen mukavilta. Kiva ohjaaja jaksaa ohjata ja opastaa ja harjoittelun sujumista arvioidaan myös säännöllisesti koko jakson ajan. Hyvässä harjoittelupaikassa koko työyksikön henkilökunta tukee opiskelijan oppimista. On tärkeää nähdä ja kuulla mikä merkitys eri ammattiryhmien työllä on kokonaisuuden kannalta.

Toimintakulttuuri ja ilmapiirikysymykset nousevat keskusteluissa esiin säännöllisesti. Moni kokee, että koulutuksen ja työelämän käytännöt ovat paikoitellen ristiriidassa keskenään. Koulussa kannustetaan jatkuvaan itsenäiseen tiedonhakuun kännykällä ja työelämässä työvuoron aikainen kännykän käyttö nähdään somettamiseksi ja kännykän räpeltämiseksi työajalla.

Koulussa opetus perustuu näyttöön ja tutkimustietoon, mutta jostain syystä tämä todellisuus ei vallitse työpaikoilla.  Johtuuko asia siitä, että työssä ei ole varattu aikaa uuden oppimiseen ja kehittämistyöhön, vaan koko työaika on suunniteltu tietyn työtehtävän suorittamiseen? Nuoret nostavat esille, että pitkällä aikavälillä nykyinen työelämä tulee kalliiksi. Ympärillä tapahtuu jatkuvaa tutkimus- ja kehitystyötä ja keksitään uusia innovaatioita, jotka eivät kuitenkaan rantaudu käytännön tasolle. Nuoret haluavat poistaa tämän tulpan ja saada sote-alan loistamaan.

Kurjimpia kokemuksia tarjoavat ne harjoittelupaikat, joissa on huono ilmapiiri ja opiskelijoihin suhtaudutaan epäkollegiaalisesti. Enää toivottavasti missään opiskelijoita ei laiteta syömään siivouskomeroon tai pilkata, jos hän hiljaisista säännöistä tietämättä istuu tauon aikana ”väärälle” paikalle. Pahimpia kokemuksia ovat olleet tilanteet, joissa joutuu anelemaan oppimiskokemuksia tai opiskelijan läsnä ollessa kinataan siitä, kuka joutuu ottamaan opiskelijan ohjattavakseen. Nämä kokemukset eivät edistä ammatillista kehittymistä ja herättävät vahvoja ajatuksia alan vaihdosta jo opiskeluaikana.

Tehyn puheenjohtaja Millarikka Rytkönen on useasti nostanut esille sote-alan pyöröovi-ilmiön. Alalle kouluttautuneet pysyvät kaaostahtisessa työelämässä muutaman vuoden ja lähtevät pois. Demografinen muutos huomioiden tämä on suuri ongelma. Meidän pitää saada ala kiinnostavaksi ja alalle kouluttautuneet pysymään alalla.

Tehyllä on oma aktiivinen opiskelijayhdistys, joka tarttuu epäkohtiin ja nostaa nuorten näkemyksiä esille. Jotta opiskelijoiden, tulevien kollegojen, näkemykset pääsisivät vieläkin paremmin esille, Tehy mahdollisti opiskelijajäsenilleen oikeuden asettua ehdolle Tehyn valtuustovaaliin. Tehyn valtuusto linjaa Tehyn näkemykset, joten tämä jos mikä on oikea paikka edistää muutosta, jota ala kaipaa.