Tehy vaikuttaa valkokankaalla Syke 3 – Kipinöitä yössä -elokuvassa

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy on tänään (14.11.) ensi-iltansa saavan Syke-elokuvan yhteistyökumppani. Elokuvassa nähdään tehyläisiä esiintyjiä ja Tehyn rekvisiittaa. Hoitajien asiantuntemusta elokuvan teossa on ollut valvomassa tehyläinen lääketieteellinen asiantuntija.

Kuvateksti
Kuva: Jan-Olof Eriksson

Tehy näkyy Kipinöitä yössä -elokuvassa muun muassa taukohuoneiden julisteissa, kaulanauhoissa ja kynätaskukoteloissa. Myös Tehyn puheenjohtajalla Millariikka Rytkösellä on pieni rooli elokuvassa.

– Lähdimme innostuneena mukaan yhteistyöhön. Elokuva on erinomaista viihdettä mutta se tuo esiin myös sote-alan ajankohtaisia teemoja kuten alituista kiirettä ja hoitajapulaa, Rytkönen sanoo.

Tärkeintä yhteistyössä on kuitenkin ollut Tehyn jäsenten yhteisöllisyyden lisääminen. Tehy tarjosi jäsenilleen ensi-illan leffaherkkuineen suuressa, yli 600 hengen salissa Helsingin Tennispalatsissa 28.10. Tilaisuuden liput arvottiin jäsenten kesken.  

Ensi-iltaan saapunut lähihoitaja, yrittäjä Eijamari kuvasi ensi-iltaan saapuessaan tunnelmaa jännittäväksi.

– Kiva nähdä myös Millariikka esiintymässä elokuvassa.  

Eijamarin ja muiden tehyläisten tunnelmia voi katsoa Instagram-videosta.

Tehy arpoo jäsenilleen elokuvan ensi-illan (14.11.) jälkeen lisää irtolippuja ympäri Suomen pidettäviin näytöksiin.  

Laadusta ja oikeasta toteutuksesta sairaalamaailmassa vastasi myös tehyläinen medic eli lääketieteellinen asiantuntija, anestesia- ja perfuusiohoitaja Hanna Heikkilä.

– Suunnittelutyön osuus on tässä työssä suurin. Puramme käsikirjoituksen palasiksi ja käymme läpi kaikki lääketieteelliset kohtaukset. Varmistan huolellisella ennakkosuunnittelulla, että kaikki on sujuvaa ja näyttää oikealta, Heikkilä kommentoi Tehy-lehden jutussa.

Elokuvan tuottaja Essi Tuukkanen Yellow Film & TV:stä kertoo, että on ollut hienoa huomata elokuvan koskettavan erityisesti niitä, joiden arjesta se kertoo.

– Ensimmäiset yleisökommentit ovat tulleet juuri hoitoalan ammattilaisilta, ja se on meille suurin kiitos: he tunnistavat oman maailmansa valkokankaalta. Haluamme myös lämpimästi kiittää Millariikka Rytköstä rohkeasta heittäytymisestä ja hienosta mukanaolosta elokuvassa.

Syke on pitkän ajan kestosuosikki

Syke-TV-sarjaa on esitetty vuodesta 2014 alkaen. Vuosina 2014–2017 sarjaa esitti Yle TV2, mutta vuonna 2018 esitetystä viidennestä kaudesta alkaen sen oikeudet on omistanut Nelonen Media.

Ensimmäinen Syke-elokuva, Hätätila julkaistiin vuonna 2021. Vuoden 2023 joulukuussa sai ensi-iltansa Särkynyt sydän -elokuva. Molemmat elokuvat saivat runsaasti katsojia.

Nyt marraskuussa ensi-iltansa saanut ”Kipinöitä yössä” on intensiivinen kuvaus siitä, mitä traumapolilla tapahtuu vuoden kiireisimpänä päivänä.

Elokuvan päärooleissa nähdään Helmi-Leena Nummela ja Johannes Holopainen. Mukana on myös joukko muita tunnettuja suomalaisia näyttelijöitä.    

Lisätietoja: Tehyn viestintäjohtaja Jessikka Aro, puh +3584578202940, [email protected]

Kuva: Sami Kuokkanen

Johannes Holopainen ja Helmi-Leena Nummela. Kuva: Sami Kuokkanen