kuva: iStock

Työyhteisön näkymätön lapsi

Muistatko Muumitarinan näkymättömästä lapsesta? Siinä Tuu-tikki tuo Muumitaloon näkymättömän tytön, Ninnin. Hän oli kasvanut armottomassa ilmapiirissä ja hänen tätinsä oli osoittanut, että tyttö ei ole haluttu. Sen seurauksena Ninni oli muuttunut näkymättömäksi. Miltä sinusta tuntuisi olla oman työpaikkasi Ninni?   

Työntekijöinä haluamme olla osa työyhteisöä, tulla huomatuksi ja vaikuttaa työtämme koskeviin asioihin. Se on yksi voimavaratekijä. Huolestuttavaa on Kevan työhyvinvointitutkimuksessa 2020, että vain puolet julkisen alan työntekijöistä kokee voivansa vaikuttaa omaan työhönsä.  

Jos päätökset tulevat ylhäältä päin ilman minkäänlaista yhteistoimintaa, tulee työntekijöille äkkiä tunne, että olen vain töissä täällä. Tämä on omiaan lisäämään henkistä kuormittumista. Hyvän yhteistoiminnan avulla parannetaan työntekijöiden työhyvinvointia ja parannetaan työn tuloksia. Onnistunut yhteistoiminta edellyttää, että asioista kerrotaan avoimesti, toiseen luotetaan, asioista sovitaan yhdessä ja sovitusta pidetään kiinni, työntekijät otetaan aidosti mukaan toiminnan kehittämiseen. 

Kevan työhyvinvointitutkimuksessa todettiin, että kuntapuolella kuormitus ei ole muuttunut korona-aikana. On kuitenkin selvää, että kuormittumisen muutos on erilaista kunta-alan eri toimialoilla. Sosiaali- ja terveysalalla työ koettiin merkitykselliseksi ja siitä saatiin iloa ja innostusta. Silti fyysistä ja henkistä kuormittumista koetaan paljon.  

Sote-alan kuormittuneisuus on ollut muita aloja korkeampi jo pitkään ennen koronaa. Tämä sama tulos on toistunut muissakin työhyvinvointitutkimuksissa vuodesta toiseen. Samaa viestiä kuormittumisesta kertovat myös työntekijät ja henkilöstön edustajat, kun tapaamme heitä. Nyt kuormittuminen, väsyminen ja ärtyneisyys alkaa olla jo käsin kosketeltavaa. Ei ole ihme, että 90 % tehyläisistä erikoissairaanhoidossa työskentelevistä on harkinnut alan vaihtoa, kuten Aula Researchin tekemä kyselytutkimus Tehyn jäsenille osoittaa.   

Kuormittuminen sote -alalla on niin iso ongelma, että sitä ei ratkaista enää yksistään organisaatioiden sisällä. Tietysti on tärkeää arvioida työpaikan kuormitustekijät ja etsiä keinot, miten ne poistetaan tai vähennetään. Mutta näihin talkoisiin tarvitaan myös poliittisia päätöksiä työntekijöiden tukemiseksi.  

Erityisen huolestunut pitää olla alle 30-vuotiaiden nuorten työhyvinvoinnista. He ovat kokeneet liiallista kiireen aiheuttamaa eettistä kuormitusta ja epäasiallista kohtelua työyhteisössä. He kokevat, etteivät saa riittävästi tukea esihenkilöiltä.  

Oman uran alussa meistä jokainen on tarvinnut tukea, perehdytystä ja huomatuksi tulemista. On tärkeää, että säännöllisesti arvioidaan, ovatko omat perehdytyskäytännöt kunnossa ja vastaavatko ne tämän päivän haasteisiin. Koronaepidemian aikana todistettiin perehdyttämisen tärkeyttä, kun terveydenhuollon ammattilaiset siirtyivät uusiin työtehtäviin erittäin lyhyellä perehdyttämisajalla. Se oli erittäin raskasta.  

Kiire työpaikalla koskee sekä työntekijöitä että esihenkilöitä. Organisaatioissa pitäisi tarkastella rohkeasti myös esihenkilöiden työkuormaa ja sitä, jääkö heille aikaa työntekijöiden tukemiseen. Onko esihenkilöllä aikaa kohdata työntekijät ja huomata työkykyä uhkaavat heikot signaalit.  

Esihenkilöiden työkykyjohtamisen osaamista on tuettava. Mitä kuormittuneempia työntekijät ovat, sen suurempi uhka se on työkyvylle. Varhaisen tuen avulla usein pelastetaan työntekijän työssä jaksaminen ja jatkaminen. Työhyvinvointijohtamisesta hyötyvät sekä yksittäiset työntekijät että koko työyhteisö.  

Mutta mitä tapahtui Ninnille? Tarina kertoo, että muumiperhe otti hänet avosylin vastaan, osoitti välittämistä ja Ninni tuli lopulta näkyväksi. Tämä on hyvä muistaa myös työyhteisössä, että emme synnytä lisää Ninnejä, jotka voivat huonosti ja muuttavat Muumiperheeseen.  

Tehy-lehti teki myös uutisen Kevan tutkimuksesta 11.3.

Kommentit

Käyttäjän Pirkko Kuvaja kuva

Yli 90 % on harkinnut alan vaihtoa. Se kertoo paljon alalla olevien työntekijöiden tilanteesta.
Tuollaisesta on kuitenkin puhuttu jo vuosia.
Kuinka monella on aidosti vaihtoehtoja Suomessa? Muutoksen tekeminen vaatii rohkeutta ja voimia ja korkeaa motivaatioita eikä monikaan ole valmis sellaiseen ponnistukseen, kun kerran on alalle lähtenyt.
Kyselyn tuloksista pitäisi huolestua mutta tiedetään, että sairaanhoitajat pysyvät työssään eikä hoitajien joukkopako alalta tule olemaan realistista, koska harkinta ei ole sama kuin teko.