Keskustelu siitä, miten työelämän muutoksista voi selvitä näkyy viikoittain lehtien palstoilla ja some-kanavissa. Yhteiskuntaan vaikuttavat muutostekijät heijastuvat työelämään uusina osaamistarpeina.
Sosiaali- ja terveysalan työ on erityinen ja ammattihenkilöiden työhön liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia on myös säädelty maassamme pitkään. Erityisesti laillistettujen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammatinharjoittamisoikeuden saamisen edellytyksenä on katsottu olevan ammattiin johtavan tutkinnon suorittaminen. Esimerkiksi sairaanhoitajan tai röntgenhoitajan ammattia Suomessa ei saa harjoittaa kuin sairaanhoitajan tai röntgenhoitajan tutkinnon suorittanut henkilö.
Kaiken kaikkiaan sosiaali- ja terveysalan koulutuksen käyneet sijoittuvat valmistuttuaan pääsääntöisesti oman alan työtehtäviin. Mielestäni tehyläiset eivät juurikaan vastaa kysymykseen ”oletko oman alan tehtävissä”, koska se on sosiaali- ja terveysalan tutkinnon suorittaneille lähes itsestäänselvyys.
Nyt kuitenkin puhutaan työn murroksesta, joka tulee vaikuttamaan myös sosiaali- ja terveysalalla tarvittavaan osaamiseen. Yhteiskunta muuttuu, kun väestö ikääntyy, terveyserot kasvavat, maahanmuutto kiihtyy ja teknologia uudistuu yhä tiheämmin. Näistä muutostekijöistä syntyy myös sosiaali- ja terveysalallekin niin sanottuja geneerisiä eli yleisiä osaamistarpeita.
Onko tulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilö yleisosaaja, joka voi nykyistä helpommin ja joustavammin kouluttautua alalle? Onko työtiimissä sote-alan ammattihenkilöiden lisäksi yhä useammin esimerkiksi avustaviin tehtäviin pikakoulutettu tai tekniikan alan ammattilainen, kun hoivarobotti tai tekoälyyn perustuvat sovellukset ovat osa hoitotyötä?
Tulevaisuuden tutkijat korostavat työelämän avaintaidoissa kriittistä ajattelua, yhdessä työskentelyä, ongelmanratkaisukykyä, systeemistä ajattelua, luovuutta tai empatiakykyä. Näitä tutkinnosta riippumattomia, mutta keskeisiä avaintaitoja tarvitaan, jotta selviämme työstä myös tulevaisuudessa.
Vuonna 2017 Tehy teki selvityksen, jonka perusteella tehyläiset antoivat eniten mainintoja melko yleisistä osaamistarpeista, kuten vuorovaikutus- tai hyvinvointiteknologiaosaamiseen sekä laajentuvaan kliiniseen, monikulttuuriseen ja eettiseen osaamiseen.
Sote-uudistuksen valmistelun yhteydessäkin on pohdittu tulevaisuuden osaamistarpeita ”osaamisella soteen” -hankkeessa. Siellä nostettiin esiin em. tarpeiden lisäksi palveluohjaukseen tai kustannusvaikuttavuuteen liittyviä osaamistarpeita. Nämä yleiset osaamistarpeet on huomioitava, kun oppilaitokset ja korkeakoulut kehittävät opetussuunnitelmiaan sosiaali- ja terveysalalla.
Häipyykö työn murroksen seurauksena sote-alan ammattilaisen ydinosaaminen, kun osaamistarpeet ovat näin laaja-alaisia? Näin ei saa käydä. Ammattialakohtainen ydinosaaminen muodostaa myös tulevaisuudessa osaamisen perustan, vaikka yleisten osaamistarpeiden merkitystä muutoksista selviytymiseen korostetaan aiempaa enemmän.
Ydinosaaminen on kivijalka potilasturvallisuuden ja hoidon laadun varmistamiseksi. Se, että uusia osaamistarpeita syntyy aiempaa tiheämmin, edellyttää nykyistä parempia mahdollisuuksia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöille kehittää ammatillista osaamistaan koko uran ajan perustutkinnon jälkeen.
Joka tapauksessa työn murros kiihdyttää työnjakoa, jossa ammatillisia rajoja kyseenalaistetaan. Ammattihenkilön osaaminen ratkaisee ja sitä ei voi madaltaa. Ehkäpä tulevaisuudessa on syytä kysyä, että työskenteletkö omalla alallasi?