Kuva: Lauri Rotko

Täsmäosaajia vanhuspalveluihin

Pelkkä koulutuspaikkojen lisääminen ei ratkaise vanhuspalvelujen työvoimatarvetta. Työstä pitää tehdä houkuttelevampaa tarjoamalla entistä enemmän juuri vanhuustyöhön pätevöittävää koulutusta.  

Vanhuspalvelulakiuudistuksen valmistelun yhteydessä STM on arvioinut, että sosiaali- ja terveysalalle vanhuspalveluihin tarvitaan noin 30 000 uutta työntekijää vuoteen 2030 mennessä. Tarve johtuu uudesta henkilöstömitoituksesta, kotihoidon asiakasmäärän lisääntymisestä ja eläköitymisestä. 

Uuden mitoituksen vuoksi pelkästään tehostettuun palveluasumiseen tarvittaisiin noin 4 200 uutta hoitajaa vuoteen 2023 mennessä. Miten koulutusjärjestelmän tulisi reagoida tarpeeseen? 

Koulutustarpeita ennakoitaessa unohtuu koulutuksen ja työelämän kohtaanto-ongelma helposti. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ja sairaanhoitajatutkinnon aloituspaikkojen voimakkaasta lisäämisestä puhutaankin ikään kuin valmistuneet hakeutuisivat töihin nimenomaan vanhuspalveluihin.  

Vanhuspalvelulakiuudistuksen mitoitusta arvioivan työryhmän mukaan suurin osa henkilöstön lisäystarpeesta kohdentuisi lähihoitajiin (yli 85 %). Pienempää tarvetta on sairaanhoitajista (n. 10 %) ja pääsääntöisesti tukitehtäviä hoitavista työntekijöistä. Arvio lähtee siitä, että henkilöstörakenne ja työnorganisointi pysyvät tulevaisuudessa ennallaan. Emme kuitenkaan tiedä, miten osaamistarpeet muuttuvat ja työ tulevaisuudessa jakautuu eri ammattilaisten kesken. Digitalisaatio, robotiikka ja keinoäly muuttavat tapoja tehdä työtä myös vanhuspalveluissa.  

Työn murroksesta huolimatta oletettavaa on, että vanhuspalveluissa tarvitaan tulevaisuudessa eniten lähihoitajia. Laaja-alainen tutkinto mahdollistaa opiskelun peräti kahdeksassa osaamisalassa. Kaksi niistä eli ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala sekä sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala sopivat hyvin vanhuspalveluihin.  

Olisiko syytä kohdentaa osaamista nykyistä enemmän osaamisalan opintoihin sen sijaan, että lisätään voimakkaasti perustutkinnon aloituspaikkoja? Sama koskee tulevaisuuden sairaanhoitajakoulutuksen aloituspaikkamääriä. Tutkinnon laaja-alaisuus antaa kyllä valmiudet myös ikäihmisten hoitotyöhön, mutta hyvä työmarkkinatilanne vie sairaanhoitajia usein myös muihin sote-palveluihin. 

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon vetovoimaisuus on viime vuosina laskenut. Opiskelijamäärät ovat jo ennestään olleet suuria ikäluokkien kokoon nähden. Meidän on saatava ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalveluissa toimivan henkilöstön työolot ja siellä tehtävän työn arvostus nopeasti kuntoon. Näin lisätään veto- ja pitovoimaa.  

Kun opiskelijat huomaavat työssä oppimisen jaksoillaan, että henkilöstön osaaminen on täysmääräisesti käytössä ja jatkuvan oppimisen mahdollisuudet turvattu, he kiinnostuvat nykyistä enemmän ikäihmisten palveluista ja siihen liittyvän osaamisen kehittämisestä. Työvoimatarve korjaantuu, kun valmistuvat tai jo työelämässä olevat valitsevat vanhuspalvelun.  

Jatkuvan oppimisen näkökulmasta oleellista onkin tarjota myös laadukkaita lisä- ja täydennyskoulutuksen kokonaisuuksia lähi- ja sairaanhoitajille, jotka haluavat lisätä vanhustyöosaamistaan ja haluavat työskennellä vanhuspalveluissa. Hyviä koulutusmahdollisuuksia ovat esimerkiksi ammattitutkinnot, erikoisammattitutkinnot, tutkinnon osat ja erikoistumiskoulutukset. Joustavia osaamisen päivittämispolkuja tulee tarjota myös heille, jotka harkitsevat paluuta sosiaali- ja terveysalalle tai työelämään ylipäätään.  

Suomi tarvitsee myös kansainvälistä työvoimaa hyvinvointivaltion rahoituksen ja palveluiden turvaamiseksi. Suomeen tulevalla, osaavalla ja riittävän kielitaidon omaavalla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöllä voidaan täydentää sote-alan työvoimantarvetta. Ulkomailta tulevien ammattilaisten tutkintojen tunnistamisen ja tunnustamisen prosessi on saatava selkeämmäksi ja toimivammaksi. Näin Valviran myöntämä lupa ammattihenkilönä toimimiseen saataisiin nykyistä nopeammin.