Miksi hoiva-avustajat eivät ole ratkaisu monisairaiden ja monia lääkityksiä käyttävien ikäihmisten hoivassa ja hoidossa?
Uutisointi ikäihmisten hoivan katastrofaalisesta tilanteesta on johtanut paniikkiratkaisuihin. Suunnitteilla on hoiva-avustajien pikakoulutusta. Siinä menestyville luvataan oppisopimuspaikka lähihoitajaopintoihin. Jatkavatko heikosti menestyneet hoiva-avustajina? Jo tyydyttävän tason osaaminen on sosiaali- ja terveysalan tutkinnon perusteiden mukaan varsin vaativaa: asiakkaat saavat turvallista hoivaa ja välttyvät kuolemaan johtavista hoitopoikkeamista. Nyt näyttäisi siltä, että siinä on paikoin onnistuttu vaihtelevasti.
Oppisopimuksen tekeminen edellyttää, että työpaikalla on pätevä henkilöstö, niin ammattitaidoltaan, koulutukseltaan kuin työkokemukseltaankin, josta nimetään opiskelijalle vastuullinen työpaikkaohjaaja. Miten se on mahdollista nykytilanteessa, kun koulutuksen järjestäjät ovat korvanneet ohjaajilla pedagogisesti päteviä opettajia ja työpaikoilla on pula osaajista?
Hoiva-avustajakoulutus ei johda tutkintoon. Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ammatilliset perusvalmiudet, joiden avulla he työllistyvät hoiva-alan avustaviin tehtäviin julkisella tai yksityisellä sektorilla. Pääpaino on tehtävissä, jotka liittyvät ikäihmisten ja vammaisten palveluihin. Ne ovat asiakkaiden perustarpeista huolehtimista, kuten peseytymisessä ja ruokailussa auttamista, siivoamista ja asiointia.
Alalle soveltuvuus on testattava ja tavoiteltava tutkintokokonaisuutta. Hoiva-avustajakoulutus koostuu puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnon osasta Avustaminen ja huolenpito sekä sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta, lähihoitaja, Kasvun ja osallisuuden edistäminen.
Onko realistista väittää, että hoiva-avustajat eivät arjessa osallistu millään tavalla ikäihmisten tai vammaisten lääkehoitoon?
Hoiva-avustajat eivät työskentele lääkehoitoon liittyvissä tehtävissä eivätkä itsenäisessä, terveydenhuoltoalan koulutusta vaativassa hoitotyössä. Riski potilasturvallisuuden vaarantumiseen on suuri, koska heiltä puuttuu lääkehoidon osaaminen. Ikääntynyt väestö on kuitenkin monisairasta, ja heillä on useita lääkityksiä. Ikäihmisten turvallisella lääkehoidolla on merkittävä rooli toimintakyvyn ja elämänlaadun ylläpitämisessä. Monilääkitys (6-9 lääkettä) on iäkkäillä hyvin tavallista. Ongelmia syntyy, kun henkilö on lisäksi monisairas. Hänellä on silloin vähintään kaksi, aktiivista hoitoa vaativaa pitkäaikaissairautta.
Lääkehoidon toteuttaminen luokitellaan terveydenhuollon toiminnaksi, toimintaympäristön luonteesta riippumatta. Ammatillisen koulutuksen saaneet terveydenhuollon ammattihenkilöt (esim. sairaanhoitajat ja lähihoitajat) ovat ensisijaisesti vastuussa sen toteuttamisesta. Sosiaali- ja terveysalan ammatit ovat tarkasti säädeltyjä juuri hoidon laadun ja potilasturvallisuuden takia. Siksi avustavat tehtävät on pidettävä selkeästi erillään.
Voiko hoiva-avustajakoulutus tuottaa riittävän osaamisen ikäihmisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi?
Ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen on erittäin merkityksellistä. Se vaatii osaamista sairauksien ehkäisemisestä, hyvästä ravitsemuksesta, toimintakykyongelmien tunnistamisesta ja niihin puuttumisesta. Osaaminen on otettava huomioon henkilöstörakenteessa ja -mitoituksessa sekä tehtäväkuvissa ja niihin liittyvissä osaamisvaatimuksissa. Vaatimukset vaihtelevat gerontologisesta ja geriatrisesta osaamisesta ikäihmisen avustamiseen päivittäisissä toiminnoissa. Palveluiden kehittäminen ja tuottavuuden parantaminen edellyttävät korkeatasoista koulutusta.
Ratkaisu tilanteeseen: palkka ja työolot kuntoon, mikä mahdollistaa sen, että koulutetut ammattilaiset palaavat takaisin sosiaali- ja terveysalalle. Hoiva-avustajat eivät ratkaise sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimapulaa.