Palkinnon myöntöperusteena korostettiin erityisesti kevään 2025 neuvottelukierroksen historiallista saavutusta. Tuolloin Tehy neuvotteli hyvinvointialueita ja kuntia koskeviin työehtosopimuksiin imetystä edistävän kirjauksen.
Tehyn neuvottelemassa kirjauksessa turvataan alle 1-vuotiaan lapsen vanhemmalle oikeus imettää tai pumpata maitoa työajalla. Kirjaus perustuu kansainvälisen työjärjestö ILO:n äitiyssuojelusopimukseen ja on ensimmäinen laatuaan suomalaisissa työehtosopimuksissa.
– Äitinä, kätilönä, imetysohjaajana ja naisvaltaisen alan ammattiliiton puheenjohtajana minulla on suuri kunnia ottaa vastaan Tehyn saama tunnustus. Olen ylpeä tärkeästä saavutuksestamme kevään neuvotteluissa. Palkallisen imetystauon ei pidä olla vain työnantajan hyvän tahdon varassa, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo.
Rytkönen antaa isot kiitokset imetyksen edistämisestä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:lle, erityisesti toimitusjohtaja Henrika Nybondas-Kankaalle.
– On häpeällistä, ettei Suomi ole ratifioinut ILO:n äitiyssuojelusopimusta. Lainsäädäntömme ei turvaa imetysoikeutta työaikana, mutta julkisen sektorin työnantajat näyttivät keväällä neuvottelukierroksen aikana esimerkkiä mahdollistaessaan perhevapaiden tasaisemman jaon sekä imetyksen tai maidon pumppaamisen työajalla. Pidän tätä merkittävänä tasa-arvotekona.
Imetyksen tuki ry:n mukaan Tehyn pitkäjänteinen ja tavoitteellinen työ imetyksen aseman vahvistamiseksi on osoittanut järjestön vankkaa asiantuntijuutta myös terveyden edistämisen kysymyksissä.
Työelämän kehittäminen imetystä tukevaksi on sekä kansanterveydellisesti että -taloudellisesti merkittävää. Lisäksi se edistää vanhempainvapaiden tasaisempaa jakautumista.
Imetyksen tuki ry osoittaa palkinnolla kiitoksensa ja onnittelunsa Tehylle järjestön sitkeästä ja tuloksellisesta työstä imetyksen ja perhemyönteisen työelämän hyväksi.
Imetyksen edistämisen palkinto jaetaan vuosittain henkilölle, organisaatiolle tai toimijalle, joka on tehnyt merkittävää työtä imetyksen edistämiseksi.
Lisätietoja: Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, haastattelupyynnöt erityisavustaja Mila Huovisen kautta [email protected], puh. 0400-540 005.