Tehy luovutti pääministeri Orpolle kirjan hoitajiin kohdistuvasta väkivallasta

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja juristi Inka Lehtinen luovuttivat tänään Kesärannassa pääministeri Petteri Orpolle lämpimäiskappaleen Nyrkkisääntö-kirjasta, joka kertoo hoitajien työssään kokemasta väkivallasta.

Kuvateksti
Kuva: Jukka Rapo

Kirjassa 166 hoitajaa kertoo työssä koetuista väkivaltakokemuksistaan. Kirjan on toimittanut palkittu tietokirjailija Jenny Rostain.

Nyrkkisääntö-kirja lähetetään myös muille päättäjille sekä työnantajille, joilta vaaditaan konkreettisia ratkaisuja väkivaltaongelmaan. Kirjasta on julkaistu myös maksutta kuunneltavissa oleva äänikirja, joka löytyy Spotifysta.

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy on tänä syksynä kampanjoinut hoitajien työssään kohtaamaa väkivaltaa vastaan Nyrkkisääntö-kampanjallaan. Tehyn kyselyn mukaan 69 % hoitajista on kokenut väkivaltaa tai väkivallan uhkaa työssään.

– Edellytämme hallitukselta nopeita toimia, joilla hoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa voidaan vähentää ja ennaltaehkäistä. Kiireellisin tavoite on pikainen lainsäädäntömuutos, joka ulottaa virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen koskemaan myös hoitajia. Kyse on työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista, jolla vaikutetaan myös hoitajien halukkuuteen pysyä alalla ja ennaltaehkäistään hoitajapulaa, painottaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Lataa lehdistökuvat kirjan luovutuksesta pääministerille täältä. Kuvaajan nimi (Jukka Rapo) mainittava kuvan julkaisun yhteydessä.

Lue myös: “Minua on lyöty, potkittu, raavittu, syljetty päälle, haukuttu ja uhattu tappaa.” – Nyrkkisääntö-kirja kertoo karun totuuden sote-alan arjesta

Lisätietoja: 

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, erityisavustajan kautta
p. 0400 540 005, [email protected]

Tehyn juristi Inka Lehtinen  
p. 09 5422 7128, [email protected]