Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo: Populistinen pakkoliitoskeskustelu ei edistä hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuutta

Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo hämmästelee hallituksen ja opposition välistä kiistelyä ja populismia kuntien pakkoliitoksista. Myös hallituspuolueiden välillä käydään väittelyä aiheesta.

- Pakkoliitoskeskustelu vie huomion pois itse pääasiasta. Jo pitkään on tiedetty, että nykymenolla emme pysty säilyttämään hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen palveluita. Kunta- ja palvelurakenneuudistus ja SOTE-uudistus on siis yksinkertaisesti pakko toteuttaa. Tuntuu siltä, että niin hallituksessa kuin oppositiossa ollaan lyhytnäköisiä ja haluttomia ottamaan vastuuta palveluiden tulevaisuudesta.

Vesivalo odottaa huomenna kevätkautensa aloittavalta valtiopäiviltä ryhtiä ja kykyä päätöksentekoon rakenneuudistusten suhteen.

- Minulle on henkilökohtaisesti suuri pettymys mikäli SOTE-uudistus ja kunta- ja palvelurakenneuudistus siirtyvät seuraavalle hallituskaudelle. Myös koulutettu hoitohenkilökunta on kyllästynyt odottamaan ratkaisuja ja väsynyt nykytilanteeseen.

Vesivalo sanoo, että kuntapäättäjien kriisitietoisuus palveluiden tulevaisuudesta ei ole vielä riittävän suuri.

- Sen sijaan että etsittäisiin pitkän linjan ratkaisuja rakenneuudistuksista haetaan nopeita, kädestä suuhun  –ratkaisuja. Näitä ovat esimerkiksi työntekijöille esitetyt vaatimukset lomarahanvaihdosta ja talkoovapaista. Nämä vaatimukset eivät kestävästi paikkaa kuntien taloutta. Lisäksi ne merkitsevät palkanalennuksia sosiaali- ja terveysalan ennestäänkin vaatimattomaan palkkatasoon.

Tehyyn on kantautunut tietoja kuntien lomautuksista ja yt-neuvotteluista, mutta myös onneksi tietoja kunnista, jotka eivät lomauta tai irtisano henkilökuntaa.

- Joissakin kunnissa on otettu opiksi ja nähty miten lyhytnäköiset säästötoimet johtavat vain lisääntyneisiin kustannuksiin. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon lomautukset tarkoittavat pidempiä jonoja, uhkasakkoja ja kallista jononpurkua.

Tänään on koolla Helsingin Messukeskuksessa 340 kuntasektorin luottamusmiestä ja ammattiosaston puheenjohtajaa. Avajaisissa pitivät puheenvuorot myös Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola ja KT Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.

Lisätietoja: Rauno Vesivalo, gsm 040 587 4346