Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola: Vuorotteluvapaan leikkauksella vaikutusta hoitajien työuriin

Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola tyrmää hallituksen aikeet leikata vuorotteluvapaakorvauksia ensi vuoden alusta.

- Jos vuorotteluvapaakorvauksia leikataan 10 – 20 prosenttia tarkoittaa se käytännössä järjestelmän romuttumista. Esimerkiksi hoitoalalla korvaus on keskimäärin 1000 euroa kuukaudessa. Jos taso laskee tuosta 100 – 200 euroa, tulee se vaikuttamaan siihen onko työntekijöillä enää mahdollista hakea vuorotteluvapaalle. 

Hoitohenkilöstön keskuudessa vuorotteluvapaa on ollut suosittu ja se edistää alalla jaksamista ja työurien pidentymistä. Terveydenhuoltoalan työttömyyskassan tietojen mukaan vuosittain noin 1600 – 1700 hoitajaa on saanut vuorotteluvapaakorvausta ja vuorotteluvapaakorvauksen suosio on kasvussa.

Laitinen-Pesola muistuttaa, että työmarkkinajärjestöt ovat yksimielisiä vuorotteluvapaan merkityksestä työntekijöiden jaksamiselle ja työurien pidentymiselle.

- Sosiaalitupossa sovittiin, että vuorotteluvapaajärjestelmä vakinaistetaan. Myös työnantajat tunnustavat vuorotteluvapaan merkityksen. Nyt näiden vuoden vaihteeseen ajoitettujen leikkausesitysten valmistelu  tuli työmarkkinaosapuolille täydellisenä yllätyksenä, joten myös luottamus sopimusosapuolien välillä kärsii.

Lisätietoja: Jaana Laitinen-Pesola, puh (09) 5422 7012

Suosittelemme sinulle