Arkadianmäelle viisi tehyläistä kansanedustajaa

Uuteen eduskuntaan valittiin viisi tehyläistä. Uusia heistä on kaksi.

Helsingin vaalipiiristä jatkopaikan lunasti kokoomuksen THM, röntgenhoitaja Sari Sarkomaa.

Uudeltamaalta kansanedustajana jatkaa SDP:n erikoissairaanhoitaja Merja Kuusisto. Hän on kotoisin Tuusulasta.

Pohjois-Savon vaalipiiristä jatkopaikan sai sairaanhoitaja Tuula Väätäinen (sd.). Hän on Siilinjärveltä ja hänellä alkoi kolmas kausi.

Uutena eduskunnassa aloittaa joensuulainen työyhteisökouluttaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) Pohjois-Karjalan vaalipiiristä.

Oulun vaalipiiristä uutena valittiin opettaja Pirkko Mattila (ps.). Hän on kotoisin Muhokselta.

Varasijalle jäi edellisen kauden kansanedustajista Uudenmaan vaalipiiristä lähihoitaja Tarja Tallqvist (kd.). Myös varasijalla ovat kätilö ja opiskelija Terhi Peltokorpi (kesk.) Helsingistä, sairaanhoitaja Aino Kanninen (kesk.) Pohjois-Savon vaalipiiristä ja kv. hoitaja/ohjaaja Marke Tuominen Keski-Suomen vaalipiiristä.

Tehyläisiä ehdokkaita oli liiton tietojen mukaan kaikkiaan 59. Tehyläisiä oli kaikissa vaalipiireissä Ahvenanmaata ja Satakuntaa lukuun ottamatta. Eniten ehdokkaita oli Uudeltamaalta, josta heitä oli 10. Pirkanmaalta tehyläisiä oli 8 ja Keski-Suomesta 7.

Vaalituloksesta lisätietoja esimerkiksi:

http://192.49.229.35/E2011/s/tulos/lasktila.html

http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/vaaliuutiset/

http://www.mtv3.fi/?ad.redirect=76249/

http://www.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/tulos/

 

Suosittelemme sinulle

Työelämäopas
Julkaisupäivämäärä
6.4.2021
Työelämäopas
Julkaisupäivämäärä
24.9.2021