Kuvaaja: Annika Rauhala

Tehohoitajan jatkuva kouluttautuminen ei näy tilipussissa

Tein aiemmin pitkän uran tehohoitajana. Tehohoitajan työ ei ole temppujen tekemistä, vaan raakaa työtä. Valmiita tehohoitajia ei ole, vaan koko uran ajan on kouluttauduttava jatkuvasti. 

Tehohoitajan polku päteväksi tehosairaanhoitajaksi on pitkä. Toiset haluavat jo opiskeluvaiheessa tehohoitajiksi ja jotkut toiset tekevät muita alan töitä ennen päätymistään tehohoitajiksi. Tehohoitajaksi ei kasveta hetkessä eikä koskaan voi sanoa olevansa valmis.  

Lääketieteen, hoitotyön ja teknologian kehittyminen pitävät huolen siitä, että opiskeltavaa ja opeteltavaa riittää koko uran ajaksi.  

Nuorena sairaanhoitajaopiskelijana minulle oli heti selvää, että haluan tehohoitajaksi. Työn monipuolisuus, mielenkiintoisuus, nopeatempoisuus ja jatkuvan oppimisen mahdollisuus kiehtoivat. Syventävien harjoitteluiden aikana menin harjoitteluun teholle ja tiesin löytäneeni oikean paikan.  

Minkälainen urapolku minulla oli ja millaisia koulutuksia kävin? Perehdytys kesti kuusi viikkoa, jonka jälkeen jäin toisen tehohoitajan työpariksi muutamaksi viikoksi.  

Syventävä perehdytys oli vuorossa noin puolen vuoden jälkeen. Tällöin tein työparin kanssa töitä muutaman päivän hieman haastavampien potilaiden parissa. 

Urani alkuvaiheessa kävin työnantajan kustantamia tehohoidon syventäviä perehdytyskursseja, mm. hengityksestä, verenkierrosta, tehohoidon erityiskysymyksistä ja etiikasta.

Urani varrella kävin paljon erilaisia ja eri pituisia työnantajan tarjoamia täydennyskoulutuksia. Näitä olivat mm. elvytyskoulutus, useat lääkehoidon koulutukset, osaston omat koulutuspäivät, laitekoulutukset, simulaatioharjoitukset, paloturvallisuuskoulutukset ja niin edelleen. Listaa koulutuksista voisi jatkaa loputtomiin.  

Hain myös itse aktiivisesti tietoa ja tutkimuksia uusista toimintatavoista. Kouluttautuminen ja työpaikan koulutuksiin pääseminen olivat välillä kiinni omasta aktiivisuudesta. Jatkuva opiskelu ja oppiminen jatkuivat koko urani ajan.  

Tehohoito on siinä mielessä erityinen erikoisala, että täydennyskoulutukset ovat lähes kokonaan työnantajan antamia työpaikkakoulutuksia. Tällä varmistetaan se, että jokaisessa työvuorossa on riittävästi osaavia työntekijöitä ja potilasturvallisuus toteutuu oikealla osaamisella.  

Mitä olisin kaivannut? Olisin kaivannut ammattiuramallia, joka olisi tehnyt näkyväksi koko henkilökunnan osaamisen. Olisin halunnut nähdä työyksikkökohtaiset arviointikriteerit, jotka olisivat mahdollistaneet ammattiuralla kehittymisen ja etenemisen. Olisin toivonut myös, että ammattiuralla eteneminen olisi näkynyt palkkapussissa, sillä kouluttautuminen, erilliset vastuualueet ja kehittämishankkeet eivät tuoneet lisäpalkkaa.  

Tehyn äskettäin julkaiseman Teho- ja tehovalvontaosastoilla työskentelevien tehohoitajien koulutus, perehtyminen ja osaaminen -selvityksen mukaan vain 16 prosentilla teho- ja tehovalvontaosastoista on käytössä ammattiuramalli ja harva sai erikoisosaamisestaan lisäpalkkaa. Vastuun ja osaamisen lisääntyminen täytyisi näkyä palkassa, joka puolestaan lisäisi tehohoitotyön veto- ja pitovoimaa.  

Mitä sanoisi tehohoitaja Tiina tänä päivänä uudelle tulevalle kollegalle, joka miettii uraa tehohoidon parissa?  

Tullakseen asiantuntevaksi tehohoitajaksi vaaditaan pitkää perehdytystä ja koko uran kestävää kouluttautumista. Tehohoito nähdään usein temppujen tekemisenä ja teknologian ja laitteiden suuri määrä asettavat omat haasteensa työlle. Tehohoitotyö ei ole temppuja eikä sairaalasarjoista nähtyjä ihmeparantumisia vaan raakaa työtä, jossa potilaalle annetaan lisäaikaa toipumiselle. Kaikki eivät valitettavasti toivu.  

Tilanteet muuttuvat joskus nopeastikin ja niihin on oltava valmis reagoimaan. Hyvästä paineensietokyvystäkään ei ole haittaa. Tehohoitotyö on tiimityötä.  

Toisaalta tehohoitotyössä on myös inhimillinen puoli eli potilaiden ja omaisten kohtaamista, läsnäoloa, tukemista, kuntoutusta ja ennen kaikkea hyvää ja laadukasta hoitotyötä.