Terveiset valtiovarainministeriön virkakunnalle: Osaamisen normien purku ei pura soten ongelmia 

Valtiovarainministeriö (VM) julkaisi lokakuussa virkapuheenvuoronsa Luota tulevaan. Siinä VM kysyy, miltä julkisen talouden rajoihin sovitettu tulevaisuuden hyvinvointivaltio näyttää.  

Keskustelua hyvinvointivaltion tulevaisuudesta tarvitaan. Mutta keskustelu ei saa typistyä kysymykseen siitä, kuinka paljon sosiaali- ja terveyspalveluja meillä on varaa luvata ja mitä normeja niiden tuottamiseksi voitaisiin purkaa. 

Ensin pitäisi kysyä paljon perustavampi kysymys: millaisen sosiaali- ja terveydenhuollon haluamme Suomessa turvata? Haluammeko järjestelmän, jossa sairastuessaan saa turvallista ja laadukasta hoitoa? Jossa vanhus voi luottaa saavansa tarvitsemansa hoivan? Ja jossa potilaan tai asiakkaan hoito perustuu koulutettujen ammattilaisten osaamiseen? 

Kysymykset koskevat hyvinvointivaltion arvoja, eivät ainoastaan kustannuksia.  

Normi ei ole kirosana

VM:n sotea koskevissa ehdotuksissa erityistä huomiota herättää halu tarkastella normeja. Keskusteluun nostetaan esimerkiksi henkilöstömitoitukset, määräajat sekä pätevyys- ja kelpoisuusehdot. 

Sote-alan ammattilaisen näkökulmasta lista ei herätä ensimmäisenä luottamusta tulevaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon normeista puhutaan julkisessa keskustelussa helposti taakkana: jonakin, joka lisää kustannuksia, jäykistää toimintaa ja estää tekemästä asioita tehokkaammin. 

Mutta normi ei ole kirosana. 

Kun laissa säädetään henkilöstön kelpoisuudesta, pätevyydestä tai riittävyydestä, tarkoituksena ei ole tehdä sosiaali- ja terveydenhuollosta mahdollisimman kallista tai vaikeasti järjestettävää. Sääntelyllä turvataan myös sitä, että sairasta, vanhusta, lasta tai muuta apua tarvitsevaa ihmistä hoitavalla henkilöllä on tehtävän edellyttämä osaaminen. 

Siksi ennen normin purkamista pitää pystyä vastaamaan kysymykseen: mitä tällä normilla suojataan? 

Onko koulutettu ammattilainen kustannus vai turvallisuuden tae? 

Erityisen ongelmallista olisi, jos henkilöstöä koskevien normien purkamisesta tulisi ennen kaikkea keino alentaa työvoimakustannuksia. 

Kelpoisuusvaatimusten väljentäminen saattaa mahdollistaa tehtävien tekemisen erilaisella ja mahdollisesti edullisemmalla henkilöstörakenteella. Mutta silloin tarkasteluun on otettava talouden lisäksi vaikutukset potilas- ja asiakasturvallisuuteen, hoidon laatuun sekä koulutettujen ammattilaisten vastuuseen ja työkuormaan. 

Halvempi henkilöstörakenne ei itsessään tarkoita halvempaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. 

Jos osaamista ei ole siellä, missä sitä tarvitaan, voivat seuraukset näkyä virheinä, työn kuormittavuutena, henkilöstön vaihtuvuutena tai siinä, etteivät ihmiset saa tarvitsemaansa apua oikeaan aikaan. Osaaminen on sote-järjestelmän toiminnan edellytys, ei ylimääräinen kustannus.  

Tehyssä tiedämme myös, ettei ratkaisu henkilöstön saatavuuden ongelmiin ole vaatimustason laskeminen. Jos koulutetuista ammattilaisista on pulaa, oikea kysymys kuuluu: miksi he eivät pysy alalla ja mitä pitäisi tehdä, jotta he haluaisivat tehdä tätä työtä? 

Silloin katse kääntyy työoloihin, johtamiseen, työkuormaan, palkkaukseen sekä mahdollisuuteen käyttää omaa ammattitaitoaan tarkoituksenmukaisesti. 

Sääntelyä saa ja pitää arvioida 

Tehyn ei tarvitse puolustaa jokaista olemassa olevaa normia vain siksi, että se on olemassa. 

Tarpeetonta byrokratiaa pitää voida purkaa. Työnjakoa pitää kehittää. Ammattilaisten osaamista pitää käyttää nykyistä järkevämmin. Myös lainsäädännön tarkoituksenmukaisuutta pitää arvioida maailman ja palvelujärjestelmän muuttuessa. 

Ratkaiseva raja kulkee tässä:  

Byrokratian purkaminen on eri asia kuin osaamisen, turvallisuuden ja riittävän henkilöstön turvaamiseksi säädettyjen vaatimusten purkaminen. Ne pitää kyetä erottamaan toisistaan. 

Millaisen hyvinvointivaltion haluamme? 

Valtiovarainministeriö haastaa suomalaiset pohtimaan tulevaisuuden hyvinvointivaltiota. He näkevät asian eurojen kautta. Muuhun heidän ei tulekaan puuttua. Vastausta ei myöskään pidä aloittaa luettelemalla, mitä normeja voidaan purkaa. 

Ensin meidän pitää sopia siitä, mitä haluamme suojata. 

Minulle yksi vastauksista on selvä: sairaalla ja apua tarvitsevalla ihmisellä on oikeus luottaa siihen, että häntä hoitaa riittävä määrä osaavia ammattilaisia.  

Eduskuntavaaleja ja tulevaa hallituskautta lähestyttäessä toivoisin käytävän norminpurkukeskustelun rinnalla vähintään yhtä vakavaa keskustelua siitä, mitkä sote-alan normit ovat tosiasiassa suomalaisen potilas- ja asiakasturvallisuuden turvanormeja. Niitä ei pidä purkaa kevyin perustein. 

Hyvinvointivaltion tulevaisuutta ei nimittäin ratkaista sillä, kuinka vähillä ammattilaisilla ja kuinka vähäisellä osaamisella palvelut voidaan järjestää.