kuva: iStock

Sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa on panostettava oppimisen arviointiin

Onko oppimisen arviointi sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa eettisesti kestävää kun opintosuoritusten ja opintopistekertymien perusteella rahoitetaan muodollista koulutusta?

Oppimisen kannalta on tärkeintä, että oppimisen arviointi perustuu ennakkoon asetettuihin tavoitteisiin. Oppiminen on yksilöllistä ja kaikki eivät pääse tavoitteisiin samanaikaisesti. Onko siis väärin, että oppimista arvioidaan määrällisen suorittamisen perusteella?

Ensin ajateltuna vääryys on selvä, koska oppiminen on yksilöllistä. Toisaalta olisi järkevää asettaa oppilaitokselle kannustimia, jotka tehostavat opiskelua lukuvuoden aikana ja jotka lyhentävät melko pitkiä suomalaisia opintoputkia. Kannustin voi olla esimerkiksi se, että opiskelijat suorittavat ammattikorkeakoulututkinnon 3 – 4 vuodessa.

Rahoituksen kriteereiden kehittyminen opintojen suorittamisen tehostamista tukevaksi ei saa toteutua oppimisen arviointia laiminlyömällä. Oppilaitosten on toimittava samoilla eettisesti kestävillä arvioinnin pelisäännöillä.

Opiskelijoiden ja ohjaajien asenteet arviointiin ja arvioinnin laatu vaihtelevat  tutkimusten mukaan paljon.  Opiskelijoilla on hyvät itsearviointitaidot ja useimmiten he kokevat saavansa tasavertaista kohtelua arviointitilanteissa. Oppilaitoksen opettajan läsnäoloa pidetään tärkeänä arviointitilanteissa.

Työpaikkaohjaajat ovat kuitenkin sitä mieltä, että opettajat ovat liian harvoin läsnä arviointitilanteessa. Työpaikkaohjaajat tulee perehdyttää oppimistavoitteisiin ja arviointiprosessiin, jotta he kykenevät myös hylkäämään opiskelijan harjoittelun, silloin kun riittävää osaamista ei ole saavutettu. Saadun palautteen perusteella harjoittelujakson hylkäämisen kynnys on korkea. Parasta olisi, jos oppimis- ja osaamishaasteisiin voitaisiin puuttua ajoissa ja arvioida yhdessä keinoja tavoitteiden saavuttamiseen.

Työelämästä on tullut myös toive saada kansalliset yhtenäiset harjoittelun arviointilomakkeet myös ammattikorkeakouluun, toisen asteen sosiaali- ja terveysalan koulutuksessahan tällaiset jo on. Lisäksi opiskelija tarvitsee laadullista ja sanallista arviointia, jotta hän ymmärtää mitä osaamista häneltä vielä puuttuu ja toisaalta missä asioissa hän on jo hyvä. Arviointikeskustelulla on merkitystä!

Työelämän muuttuessa sosiaali- ja terveysalan työpaikat ovat yhä kiireisempiä ja hoitotyöntekijät kokevat opiskelijanohjaukseen käytettävissä olevan ajan vähentyneen huomattavasti. Samanaikaisesti opiskelijoilta odotetaan entistä enemmän oma-aloitteisuutta, kun oppiminen toteutuu yhä enemmän työpaikoilla. Ohjausresurssien määrässä on vaihtelevuutta organisaatioiden välillä. Tämä asettaa opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan ja voi heikentää oppimistuloksia niiden opiskelijoiden kohdalla, jotka tarvitsisivat enemmän ohjausta, tukea ja rohkaisua. Oppilaitosten ohjauspalkkiosta luopuminen ammatillisessa koulutuksessa  heikentäisikin oppimistuloksia ja jopa vaarantaisi potilasturvallisuutta.

Oppiminen on edelleen yksilöllistä. Kehittävän palautteen antaminen on osaamisen arvioinnin kulmakivi. Lisäksi opintojen edistymiseen tulee kannustaa. Jälkimmäistä ei kuitenkaan saa tehdä vain opintopistekertymän toivossa. Tärkeämpää olisi, että opintojakson oppimistavoitteet täyttyvät vähintään hyväksyttävästi.  


Tehyn koulutuspoliittinen asiantuntija Kirsi Coco
Tehyn tutkimuspäällikkö Juha Kurtti


Lisää aiheesta:

http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2420-9/urn_isbn_978-952-61-2420-9.pdf

https://www.tehylehti.fi/fi/uutiset/harjoittelun-arviointi-vaatii-yhteistyota

https://www.uef.fi/-/sairaanhoitajaopiskelijoiden-harjoittelun-ohjauksen-resurssit-vahentyneet-ja-niissa-on-sairaalakohtaisia-eroja