kuva: iStock

Palkkaharmonisaatiosta ei kannata tehdä peikkoa

Työtuomioistuin antoi maaliskuussa tuomion palkkaharmonisaatiosta (TT:2018-18). Työtuomioistuin linjasi tuomiossaan, että työnantajan on liikkeen luovutuksen jälkeen harmonisoitava palkat eli saatettava samoissa ja yhtä vaativissa tehtävissä työskentelevien palkat samalle tasolle kohtuullisessa ajassa.

Tuomion jälkeen Kunnallinen työmarkkinalaitos KT ja useat muut ovat ilmaisseet huolensa siitä, että palkkaharmonisaatio aiheuttaisi valtavat kustannukset, jos sote-uudistus toteutuu. Sote-uudistuksessa työntekijöiden on määrä siirtyä eri työnantajien palveluksesta entiset edut säilyttäen muun muassa maakuntien liikelaitosten palvelukseen.

KT on toki jo ennen työtuomioistuimen tuomiotakin ilmaissut huolensa kustannusten noususta. Tuomiossahan ei sinänsä ollut mitään uutta; työtuomioistuin vain vahvisti sen jo aiemmin todetun seikan, että muun muassa Suomen perustuslaki edellyttää yhdenvertaisuutta, joka ilmenee vaatimuksena maksaa samoista ja yhtä vaativista töistä samaa palkkaa, ellei samapalkkaisuudesta poikkeamiselle ole hyväksyttävää syytä.

KT:n esittämä sote-uudistuksen palkkaharmonisaation hintalappu, joka on ehtinyt säikäyttää jo osan kansanedustajistakin, on 700 miljoonasta jopa miljardiin euroon. Kovin vähän on palstatilaa käytetty sen käsittelyyn, mistä nämä luvut tulevat. KT itsekin toteaa: ”Samassakin palkkaryhmässä tai samallakin ammattinimikkeellä voidaan työskennellä vaativuudeltaan hyvin erilaisissa tehtävissä. Tämä on merkittävä rajoite palkkatilastosta tehtävälle palkkaharmonisoinnin kustannusten arvioinnille. Tässä vaiheessa voidaan tehdä vain laskentateknisiä oletuksia ja esimerkkilaskelmia." Tästä huolimatta KT:n laskelma perustuu siihen oletukseen, että jatkossa esimerkiksi kaikille sairaanhoitajille maksettaisiin samaa palkkaa kuin ns. reseptihoitajille. KT siis lähtee laskelmassaan ajatuksesta, että lähes jokaisen palkka nousee sote-uudistuksen yhteydessä sadoilla euroilla kuukaudessa. Tällaisella laskentatavalla saadaan hurjia lukuja, joilla ei kuitenkaan ole juurikaan tekemistä harmonisaation todellisten kustannusten kanssa. Palkkaharmonisaatio ei tarkoita sitä, että kaikille samalla nimikkeellä työskenteleville pitäisi maksaa samaa palkkaa, vaan että saman vaativuustason tehtävissä tehtäväkohtainen palkka on sama.

Tässä kohtaa lienee paikallaan kerrata, mistä työtuomioistuimen maaliskuisessa tuomiossa oikein oli kyse. Siinä yhtä vaativaa fysioterapeutin työtä tekeville työntekijöille maksettiin eri palkkoja niin, että vuonna 2016 matalampaa palkkaa saava sai kuukaudessa 2311 euroa ja korkeampaa palkkaa saava sai 2369 euroa eli palkkaeroa oli noin 60 euroa kuukaudessa. Erot olivat syntyneet jo vuonna 2005. Tehyn vaatimus, jonka työtuomioistuin hyväksyi, oli että kaikkien samaa työtä tekevien piti saada 2369 euroa kuukaudessa. Siis 2369 euroa kuukaudessa. Fysioterapeutit ovat korkeakoulutettuja ammattilaisia, jotka tekevät erittäin vaativaa ja tärkeää työtä. Käsi ylös, kenen mielestä alle 2400 euroa kuukaudessa tuosta työstä on liikaa?

 Julkisuudessa on esitetty vaatimuksia, joiden mukaan sote-uudistuksen yhteydessä pitäisi säätää lailla, että työntekijöille ei tarvitsisi maksaa samasta työstä samaa palkkaa. Vaatimus on täysin kohtuuton, perustuslain vastainen ja perustuu vääriin taustaolettamiin. Kukaan ei pysty laskemaan palkkaharmonisaatiolle todellista hintaa, koska vielä ei tiedetä, minkä työnantajien palvelukseen siirtyy kuinkakin paljon työntekijöitä ja keillä on keskenään yhtä vaativat tehtävät. Selvää kuitenkin on, että KT:n laskelmissa on paljon ilmaa.

Varmasti palkkojen yhteensovittaminen jotakin maksaa, mutta se on hinta, joka kannattaa maksaa. Koulutettu hoitohenkilöstö on palkkansa ansainnut. Henkilöstön sitoutuminen uudistukseen on sen onnistumisen ehdoton edellytys. Henkilöstön sitoutumista ei varmasti edistäisi laki, jonka keskeinen sisältö olisi, että Suomessa kaikille muille paitsi sote-uudistuksen toteuttavalle henkilöstölle pitää maksaa samasta työstä samaa palkkaa.