Kuva: iStock

Paikallisen sopimisen dilemma

Kun aloitin työskentelyn ammattiliitossa lähes 20 vuotta sitten, paikallinen sopiminen ei herättänyt sanaparina sen suurempia tunteita. Toisin on nyt. 

Yhdessä työnantajaliiton kanssa koulutimme työyhteisöjä paikallisesta sopimisesta. Koulutuksen keskeinen sisältö oli, että työehdoista voidaan sopia työnantajan ja työntekijöiden edustajan kanssa toisin kuin mitä työehtosopimuksessa määrätään kaikissa niissä asioissa, joiden toisinsopimiseen työehtosopimusosapuolet ovat antaneet mahdollisuuden.

Jos me työehtosopimuksen neuvottelijat olemme yhdessä päättäneet, että jostakin asiasta ei voida paikallisesti sopia, silloin siitä ei voi toisin sopia. Minusta tämä oli selkeää ja yksinkertaista – sopimusoikeuden periaatteiden mukaista.

Suunnilleen vuodesta 2015 lukien olen vuosittain törmännyt työnantajaliiton edustajien alati vahvistuviin vaatimuksiin paikallisen sopimisen laajentamisesta. Nämä vaatimukset on yleensä esitetty mediassa – ei neuvottelupöydässä.

"Paikallisen sopimisen läpiviemiseen tarvitaan työnantajakeskusjärjestön mukaan myös lainsäädäntöä", vaati EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies Taloussanomissa 8.12.2015

"Paikallisen sopimisen edistäminen edellyttää mahdollisuuksien laajentamista ja avaamista myös suoraan lakitasolla", vaati Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto 8.12.2015

Paikallinen sopiminen saatava nyt toden teolla käyttöön, vaatii Teknologiateollisuuden Helle – ”Myös niin, että korotuksia voidaan alittaa” Talouselämä 3.9.2020

Mitä vaatimuksella tarkoitetaan? Haluavatko työnantajaliitot, että paikallisesti pitäisi voida sopia toisin myös sellaisista ehdoista, jotka he itse ovat sopineet ehdottomiksi turvatakseen minimioikeudet työntekijöille? Vai haluavatko työnantajaliitot, että työehtosopimuksen ehdoista pitäisi voida sopia jonkun muun kuin henkilöstöä edustavan luottamusmiehen kanssa eli toisin, kuin mitä he itse ovat työehtosopimuksissa sopineet?

Suomen työehtosopimusjärjestelmä perustuu lainsäädäntöön. Työntekijöitä ja työnantajia edustaville liitoille on lainsäädännöllä annettu mahdollisuus sopia kollektiivisesti työehdoista. Heille on myös tietyissä asioissa annettu mahdollisuus sopia toisin kuin mitä pakottavassa lainsäädännössä määrätään. Kaiken perusta on se, että lainsäätäjä on pitänyt työnantaja- ja ammattiliittoja tasaveroisina sopijaosapuolina keskenään. Ne eivät ole millään tavoin riippuvuus- tai alisteisuussuhteessa toisiinsa nähden. Sopiminen on vapaaehtoista.

Työnantaja- ja työntekijäliitot puolestaan ovat työehtosopimusneuvotteluissa arvioineet ja työehtosopimuksessa sopineet, mistä asioista työpaikoilla voidaan sopia työehtosopimuksesta poikkeavalla tavalla ja ketkä sopimuksia voivat tehdä. Pääsääntöisesti työehtosopimuksissa on sovittu, että paikallisia sopimuksia voi työnantajan kanssa tehdä luottamusmies. Työehtosopimuksella on pyritty varmistamaan, että paikallista sopimista varten luottamusmies saa tarvitsemiaan tietoja ja aikaa (eli vapautusta työstä) neuvotellakseen ja valmistautuakseen neuvotteluihin. Lisäksi on sovittu heikomman neuvotteluosapuolen eli luottamusmiehen irtisanomissuojasta. Molemmat liitot kouluttavat jäseniään eli paikallisen sopimisen osapuolia – parhaimmassa tapauksessa jopa yhdessä.

Tosiasia on, että työehtosopimuksissa hyvin monista asioista voidaan sopia paikallisesti. Kuntasektorin sopimuksessa lähes kaikesta. Miksi paikallinen sopiminen ei sitten toimi – vai toimiiko se sittenkin?  

Työntekijöiden näkökulmasta vaikuttaa, että työnantaja haluaa sopia asioista vain työnantajan tarpeiden tyydyttämiseksi. Kuntasektorilla on tehty lukuisia paikallisia sopimuksia mm. jononpurkua ja kiiretilanteita varten. Aloitteet näihin tulevat lähes aina työnantajilta. Käsitykseni mukaan tällaiset sopimukset ovat syntyneet ilman suurempia tuskia, koska niissä työntekijöille on työnantajan akuutisti tarvitsemasta lisätyöstä korvattu työehtosopimusta paremmin.

Työntekijöiden aloitteesta avatut paikalliset neuvottelut ovat harvemmin johtaneet sopimukseen.

Sopimusneuvotteluja on käyty myös työnantajan esittämistä säästösyistä. Tällöin on voinut käydä niinkin, ettei paikallista sopimusta ole syntynyt. Ei sen takia, ettei sopiminen olisi ollut mahdollista, vaan sen takia, etteivät työntekijät ole halunneet sopia itselleen heikommista ehdoista. Toisinaan työnantajan painostus säästöneuvotteluissa on ollut kovaa ja taustatukena neuvotteluissa luottamusmiehellä on ollut oma liittonsa. Myös työnantajalla on taustatukena oma liittonsa ja usein myös yksi tai useampi oma juristi.

Jos paikallista sopimista avattaisiin työnantajien toivomalla tavalla, edellä kuvattu tasapainoinen neuvottelujärjestelmä järkkyisi. Työehtosopimusten merkitys minimiehdot turvaavasta perustasta katoaisi ja työpaikoille luotu mahdollisimman tasapainoinen neuvotteluasetelma järkkyisi. Sitäkö työnantajaliitot tavoittelevat?  

Jos paikallista sopimista avattaisiin työnantajien toivomalla tavalla, ei uuteen malliin siirtyminen olisi mahdollista nykyisillä työehtosopimuskirjauksilla. Toisenlaisessa mallissa työehtosopimusosapuolten pitäisi sopia aivan uudestaan, mistä työehtosopimuksen kohdista sopiminen paikallisesti voisi enää olla mahdollista. Nähdäkseni tulisi tarve vähentää paikallista sopimista ja naulata vähimmäisehdot tiiviimmin työehtosopimukseen. Kysehän on työehtojen minimisäännöistä, jotka on luotu työntekijöiden suojaksi.   

En edelleenkään käsitä Jyrin, Tuomaksen, Minnan ja muiden neuvottelukumppaneiden valitusta paikallisen sopimisen ehdoista. Itse me yhdessä olemme neuvottelupöydässä asioista näin sopineet.

Kristallipalloni kertoo, että seuraavaksi työnantajapuoli vaatii yleissitovuuden poistamista ja lakko-oikeuden rajoittamista. Viime vuosina voimistunut vastakkainasettelu työmarkkinoilla jatkuu niin kauan, kun työnantajapuoli ei hyväksy olemassa olevia työmarkkinarakenteita ja vaatii toistuvasti työntekijöiden oikeuksien murentamista.

Nykyiset työmarkkinarakenteet on luotu vuosikymmenten aikana. Jos niitä on tarve muuttaa, tulisi se tehdä yhdessä sopien neuvottelupöydässä – ei mediassa vuosikausia jankuttaen ja yksipuolisia toiveita sanellen. Yhdessä sopien taas ei onnistu, ellei ole itse valmis samalla luovuttamaan osaa työnantajalle kuuluvasta vallasta työntekijöille. Uudenlaisen mallin kun pitäisi olla houkutteleva molemmille osapuolille. Tuttu lause rusinoista pullissa sopii tähänkin työnantajaliittojen toimintaan.