Mikä ihmeen ”rakenteellinen alijäämä”?

Kuntien talouden kuvaamisessa on vakiintunut termi ”rakenteellinen alijäämä”. Kuulijan mielessä piirtyy kuva jostain lainomaisesta ja ihmisten päätöksistä riippumattomasta taloudellisesta pulmasta.

Kuntasektorilla palkkavaatimukset tyrmätään toistuvasti vetoamalla rakenteelliseen alijäämään, josta syystä varoja ei ole. Kun ongelma määritellään rakenteelliseksi, halutaan antaa kuva, ettei asialle voi tehdä mitään. Se on kuin muuri, johon ei muurinmurtajaa ole keksitty. Todellisuudessa asia on täysin toinen. Rakenteelliseen alijäämään vetoaminen on joko tiedostamatonta tai tietoista sumutusta.  

Kuntien tulot koostuvat karkeasti jaettuna verotuloista, valtionavuista ja kuntien toimintatuotoista. Menot määräytyvät pääosin lakisääteisten tehtävien myötä. Alijäämä on menojen ja tulojen erotus.

Kaikki tulot ja menot ovat ihmisten päätöksiä. Vaihtoehtoja päättää on lähes rajattomasti. Kyse ei ole rakenteista. Ne voivat löytyä korkeintaan päättäjien korvien välistä.  

Kuntien tuloista valtaosa koostuu verotuloista. Niiden suuruus määräytyy melko pitkälle veroäyrin suuruuden mukaan. Päätös tehdään kunnanvaltuustoissa. Se on siis ihmisten päätös. Rakenteellisuuden määritelmää tuskin täyttää kunnanvaltuustojen ujous nostaa veroja.

Valtionapujen määrä ratkaistaan maan hallituksessa yleensä kehysriihen yhteydessä ja hallitusohjelmaneuvotteluissa. Siis: taas ihmisten päätös. Kunnat saavat myös yhteisöveron tuotosta osan. Maan hallitus ratkaisee osuuden suuruuden. Koronakriisin aikana syntyi hyvin nopeasti päätös, jossa kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta väliaikaisesti nostettiin. Samassa yhteydessä maan hallitus päätti kasvattaa koronan kurimuksessa kuntien valtionapuja.

Ja kuinkas sitten kävikään? Kuntien alijäämä muuttui ylijäämäksi. Onko kunnilla nyt rakenteellinen ylijäämä? No, ei tietenkään. On ylijäämä, joka perustuu ihmisten päätöksiin. 

Kuntien tuloksen määrittävän toisen osan muodostavat menot. Leijonanosa kuntien menoista koostuu lakisääteisistä tehtävistä. Ne päätetään demokraattisen prosessin myötä eduskunnassa. Siis sekin perustuu puhtaasti ihmisten päätöksiin.  

Kunnilla ei siis ole rakenteellista alijäämää. Mahdollinen alijäämä on seurausta vain ja ainoastaan ihmisten päätöksistä. Rakenteellisesta alijäämästä puhuminen piilottaa ongelman todellisen luonteen. Kun seuraavan kerran oikeutettuihin palkankorotusvaatimuksiin vastataan voivottelemalla rakenteellisella alijäämällä, on syytä katsoa kohtaa, josta kenkä puristaa: ihmisten, poliitikkojen päätöksiin.

Jos kukkaro ei avaudu oikeudenmukaisiin ja Suomen terveydenhoitojärjestelmän toimivuuden kannalta tarpeellisiin palkankorotuksiin, on syytä nostaa päättäjät tikun nokkaan. Rakenteet eivät ole syy, ne ovat ihmisten päätösten tulos. Kyse ei ole terminologisesta saivartelusta, koska sanat ovat vallankäyttöä.  

Rakenteellinen alijäämä on itse aiheutettu ongelma, kuin krapulapäänsärky. Ei kai kenellekään tule mieleen kutsua rankan juhlitun yön jälkeistä pahaa oloa rakenteelliseksi vaivaksi.