Vuoden lastenhoitaja 2026 Tarja Nevalainen tekee vaikuttavaa työtä lasten ja perheiden hyväksi

Lastenhoitoalan ammattilaiset ry on palkinnut Vuoden lastenhoitaja -tunnustuksella lastenhoitaja Tarja Nevalaisen Jämsästä.

Kuvateksti
Kuva: Pasi Autio

Vuoden lastenhoitaja Tarja Nevalaisella on pitkä, lähes 40 vuoden mittainen kokemus lasten parista. Hänen uransa alkoi lasten tehohoidossa ja erikoissairaanhoidossa. Sieltä saamansa opit ja kokemuksen hän toi mukanaan siirtyessään varhaiskasvatusalalle lastenhoitajaksi. 

Nevalainen on nähnyt muutoksen, jossa varhaiskasvatusalan ja lastenhoitajan työ on muuttunut monialaiseksi ja yhä vaativammaksi. Myös lasten maailma on muuttunut. 

– Lasten arki on kuormittuneempaa kuin ennen. Hoitopäivät pitenevät ja vaatimukset kasvavat. Ja samaan aikaan lapselle on aikaa entistä vähemmän, kuvaa Tarja Nevalainen muutosta.

Nevalainen on toiminut pääluottamusedustajana vuodesta 2006 lähtien. Tässä tehtävässä hän on rakentanut yhteistyötä ja tukenut työyhteisöä moninaisissa tilanteissa, joissa on pitänyt hakea ratkaisuja vaikeidenkin muutosten keskellä. 

Tarja Nevalainen palkittiin 24.4.2026 Lapsimessujen yhteydessä pidetyssä Kasvattajan voimavarailtapäivässä. Lastenhoitolan ammattilaiset, Slal ry on Tehyn yhteistyöjäsenjärjestö

Lastenhoitaja poseeraa Maailman parhaat -kampanjan pelikortissa

Maailman parhaat – tutustu Tarjaan

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla on maailman parhaat ammatit. Ja meillä Suomessa on maailman parhaat näiden alojen ammattilaiset. 

Katso, miksi Vuoden lastenhoitaja Tarja haluaa työskennellä varhaiskasvatusalalla!