Tehyn pääekonomistiksi Antti Koskela

Kauppatieteen maisteri Antti Koskela on aloittanut työnsä Tehyn pääekonomistina elokuun alussa.

Kuvateksti
Kuvaaja: Liisa Valonen / Kuva: STTK

34-vuotias Antti Koskela on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2012 pääaineenaan kansantaloustiede. Hän on toiminut ekonomistina ja talouspolitiikan tehtävissä noin 10 vuotta. Ekonomistina hän on ollut mm. STTK:ssa, Palvelualojen ammattiliitto PAMissa ja SAK:ssa. Koskela on kirjoittanut lakkojen historiasta tietokirjan ”Hanskat tippuu”.

– Olen todella iloinen päästessäni aloittamaan Tehyssä ja vaikuttamaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan tulevaisuuteen. Palkkakuopassa olevien osaajien aseman parantaminen on minulle tärkeä arvo, ja työ sen eteen on minulle merkityksellistä. 

Pääekonomisti vastaa Tehyssä talouspoliittisista kysymyksistä ja työmarkkina-analyyseistä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla sekä osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun.  Hän tuottaa taloudellista taustatietoa sekä vaikutusarvioita työehtosopimusneuvottelujen tueksi ja laatii erilaisia tilastoja ja selvityksiä. Pääekonomisti toimii myös asiantuntijana eri työryhmissä.

Tehyn pääekonomistina aiemmin toiminut Ralf Sund jää pois tehtävästä 12.8.2022. 

Lisätietoja

Tehyn pääekonomisti Antti Koskela, p. 044 543 9838
Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi, p. 050 3460 847