Heikentynyt turvallisuustilanne vaatii valmiuslain uudistamista. Lakiuudistus on katsottu tarpeelliseksi myös, jotta korona-aikana tapahtuneet lain väärinkäytökset eivät toistu tulevaisuudessa. Tällä hetkellä valmiuslaista keskustellaan kuitenkin lähes ainoastaan turvallisuustilanteen näkökulmasta. Tehy kannattaa lain uudistamista, mutta korona-ajan kovia opetuksia ei voi valmistelussa sivuuttaa, ikään kuin niitä ei olisi tapahtunutkaan.
-Valmiuslain valuviat on korjattava. Nyt käsittelyyn etenevässä esityksessä epäkohdat sivuutetaan aivan kuin niitä ei olisikaan. Tarve lakiuudistukselle lähti liikkeelle muun muassa työnantajien mielivaltaisesta lain soveltamisesta korona-aikana. Päättäjät ovat ehkä unohtaneet, hoitajat eivät, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo.
Koronapandemian aikaisen valmiuslain aikana työnantajapuoli väärinkäytti saamiaan toimioikeuksia, ilman seurauksia. Hoitajien lomia peruttiin ja heitä määrättiin ylitöihin, vaikka perusoikeuksien rajoittamiselle ei ollut koronasta johtuvaa syytä. Valmiuslakia käytettiin paikkaamaan loma-ajan normaalia hoitajapulaa.
-Korona-ajan konnuudet olivat törkeitä väärinkäytöksiä työnantajalta. Nyt lakiuudistuksessa on vaarassa käydä niin, että pelkästään työnantajan oikeuksia lisätään ja unohdetaan tämä toinen puoli totuutta kokonaan, varoittaa Tehyn edunvalvontajohtaja Jarkko Pehkonen.
Väärinkäytöksillä oltava seuraamukset
Valmiuslakiluonnos sisältää työnantajille lisätoimivaltuuksia, jotka voidaan ottaa käyttöön poikkeusolojen aikana, jos tilanne ei ole hallittavissa viranomaisen säännönmukaisin toimivaltuuksin. Lisätoimivaltuudet otetaan käyttöön antamalla käyttöönottoasetus. Tämän ja myös toimivaltakysymysten on oltava täysin selkeitä, jotta työnantajat tietävät, mitä poikkeustilanteessa saa tehdä, ja mitä ei.
Lainsäätäjä tietää väärinkäytöksiä tapahtuneen, mutta siitä huolimatta lakiesityksessä ei ole mitään seuraamusta sille, että työnantaja käyttää laissa olevia keinoja väärin.
-Ei voi olla niin, että työnantajalle annetaan tällä tavalla rajattomat oikeudet, väärinkäytöksistä on oltava seuraukset. Viisi vuotta sitten korona-aikana nähtiin, miten kävi, kun seuraamusjärjestelmä puuttui, Pehkonen sanoo.
Lisätietoja: Tehyn edunvalvontajohtaja Jarkko Pehkonen, puh. 040-531 5464, [email protected]
Taustatietoa koronan aikaisen valmiuslain väärinkäytöstä Tehyn verkkosivuilla:
