Tehyn hallitus: Korotusten taso ymmärretään, omissa tavoitteissa edettävä

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn hallitus käsitteli tänään työmarkkinatilannetta ja linjasi tavoitteitaan keskitetyn ratkaisun alakohtaisiin liittotason neuvotteluihin.
 
Hallituksen mukaan keskitetyn ratkaisun erittäin maltillinen taso on ymmärrettävissä maan vaikeassa taloustilanteessa. Samalla hallitus kuitenkin oli huolissaan palkansaajien ostovoiman kehityksestä lähivuosina. 
 
Pitkäaikainen Tehyn tavoite on ollut koulutetun hoitohenkilöstön oma sopimus kunta-alalla ja sopimusjärjestelmän kehittäminen. Hoitohenkilöstön oma sopimus nousi myös Tehyn noin 300 ammattiosastolle keväällä tehdyssä tavoitekyselyssä ykköstavoitteeksi. Tehyn hallitus alleviivasi, että sopimus- ja neuvottelujärjestelmään on kunta-alalla löydettävä nyt kokonaan uusia eväitä. 
 
Kun kyseessä ei selvästi tällä kertaa ole rahakierros, olosuhteet olisivat nyt Tehyn hallituksen mukaan otolliset uudistaa sopimusjärjestelmää paremmin vastaamaan tulossa olevia suuria rakenteellisia ja palvelujärjestelmän uudistuksia. 
 
Tehyllä on ollut vuodesta 2007 kunta-alalla oma virka- ja työehtosopimuksen tasoinen sopimus. Järjestely oli tuolloin tarkoitettu väliaikaiseksi. Varsinaisena tavoitteena on jo 1990-luvun loppupuolelta ollut koko koulutettua hoitohenkilöstöä koskeva oma sopimusoikeus kunta-alalla kuten esimerkiksi lääkäreillä ja opettajilla. 
 
Lisätietoja:
Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo
Gsm  040 587 4346