Tehy-lehti selvitti: Hoitajatuonti tulee kalliiksi

Tänään ilmestyvä Tehy-lehti kertoo hoitajien tuonnin ulkomailta aiheuttavan huomattavia kustannuksia. Hoitohenkilöstön rekrytointi ulkomailta on myös eettisesti ongelmallista, kun lähtevät osaajat jättävät aukon kotimaansa terveydenhuoltoon.

Filippiiniläiset sairaanhoitajat ovat hiljattain aloittaneet työnsä Tampereen Hatanpään sairaalassa ja Helsingissä Hyks:issä. Lahden kaupungin suunnitelmissa on ollut tuoda 30 sairaanhoitajaa Kiinasta.

Tehy ei vastusta ulkomaalaisten hoitajien tuloa Suomeen, mutta heihin on noudatettava samoja työehtoja kuin suomalaisiin. Myös kielitaidon on potilasturvallisuuden vuoksi oltava riittävän hyvä.

Ulkomailta rekrytointi on ollut suomalaisten työnantajien keino varautua työvoimapulaan. Rekrytoinnin kustannukset voivat nousta yllättävän korkeiksi. Työvoimaa ulkomailta välittävän Opteamin toimitusjohtajaMika Eskola kertoo uudessa Tehy-lehdessä, että yritys on käyttänyt yhteishankkeeseen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) kanssa noin 250 000 euroa. Tehy-lehden tietojen mukaan HUS maksaa meneillään olevassa hankkeessa Opteamille 8 000 euroa jokaisesta hoitajasta.

Kaikkiaan hoitoalan rekrytointihankkeisiin on Opteamissa käytetty noin kaksi miljoonaa euroa. Kuluja aiheuttavat mm. täysipäiväinen kielikoulutus, lentomatkat ja asuminen. Kuluista huolimatta hoitajatuonnissa on Tehyn kansainvälisten asioiden päällikkö Sari Koivuniemen mukaan iso bisnesmahdollisuus, sillä yritykset eivät ole hyväntekeväisyysjärjestöjä.

Koivuniemi ihmettelee, miksi suomalaiset työnantajat ovat valmiita sijoittamaan suuria summia rahaa tuloksiltaan kohtuullisen epävarmaan hoitajatuontiin.

-Järkevämpää olisi panostaa hoitoalan vetovoimaisuuteen suomalaisten jo alan koulutuksen saaneiden silmissä.

Ulkomailta rekrytoinnin pitää myös olla eettisesti kestävää.

-Suomi ei voi siirtää työvoimapulaansa toisiin maihin. Kansainvälinen ay-liike haluaa kiinnittää huomiota hoitajatuonnin epäeettisiin puoliin. Yksittäiselle hoitajalle Suomeen tulo voi olla onnenpotku, mutta menettäjiä ovat filippiiniläinen terveydenhuolto, yhteiskunta ja lähtijän perhe. Onko oikein tehdä bisnestä ihmisten hädällä ja toimimattomalla yhteiskunnalla, kysyy Koivuniemi.

Liitteessä Tehy-lehden numerossa 7 ilmestyneet jutut koskien hoitajatuontia

Lisätietoja:

Tehyn kansainvälisten asioiden päällikkö Sari Koivuniemi, puh (09) 5422 7155