Tehy ja SuPer: Työmarkkinapöydässä ratkottava hoitajapulaa, valtiovallalla vastuu rahoituksesta

Kunta-alan työmarkkinaneuvottelut käynnistyvät virallisesti tänään. Hoitajajärjestöjen Tehyn ja SuPerin kärkitavoitteet ovat palkkauksen parantaminen, palkkatasa-arvon edistäminen sekä työhyvinvoinnin parantaminen työaikamääräysten avulla. Tavoitteet ovat samat sekä sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimusta (SOTE-sopimus) että kunnallista virka- ja työehtosopimusta (KVTES) koskevissa neuvotteluissa. Sopimuskausi kunta-alalla päättyy helmikuun lopussa.

Kuvateksti
kuva: iStock

- Ei ole liioiteltua arvioida, että nyt alkava työmarkkinakierros on ratkaisevin ikinä. Kansalaisille perustuslain mukaan kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluita ei voida enää turvata, ellei hoitohenkilöstön palkkausta ja työoloja saada säälliselle tolalle. Vakava paheneva hoitajapula on totisinta totta. Terveyskeskuksia, hoivakoteja, vanhuspalveluiden yksiköitä ja sairaalaosastoja suljetaan ja leikkauksia perutaan. Raskas koronapandemia on kiihdyttänyt pulaa ja kasvattanut tulevaisuuteen valtavan hoitovelan. Hoitajille istutettu sankarinviitta on yhä raskaampi kantaa, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Kansalaiset tukevat hoitajien tavoitteita. Helsingin Sanomat julkaisi 27.12.2021 kansalaisgallupin, jonka mukaan 80 prosenttia suomalaisista kannattaa hoitajien palkkojen korottamista hoitajapulan helpottamiseksi. Vahvaa tukea palkkauksen ja työolojen parantamiselle tulee nyt myös poliittisilta päättäjiltä. Lähes kaikkien hallituspuolueiden aluevaaliohjelmat lupaavat parantaa alan vetovoimaa ja hoitajien tilannetta.

- Hoitajapula on tunnustettu ja ymmärretty sen vakavuus. Puheiden pitää nyt muuttua teoiksi ja vastuun pallottelu saa loppua. Työmarkkinaneuvotteluissa haetaan kyllä tarvittavat ratkaisut. Mutta siitä ei päästä mihinkään, että ratkaisut tulevat vaatimaan rahaa, joka valtiovallan on tavalla tai toisella osoitettava. Ei pidä unohtaa, että 2023 alusta vastuu sote-palveluista siirtyy hyvinvointialueille, joiden rahoituksesta vastaa valtio, toteaa SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.

Myös Euroopan komissio on kiinnittänyt huomiota Suomen hoitajapulaan ja kehottanut toimiin henkilöstön saatavuuden turvaamiseksi. Peruspalveluministeri Krista Kiuru onkin käynnistänyt ohjelman sote-henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden varmistamiseksi. Ohjelmasta on tosin rajattu pois keskeinen vetovoimatekijä eli palkkaus, mitä Rytkönen ja Paavola kritisoivat voimakkaasti.

- Palkkauksen parantaminen on niin keskeinen tekijä, että muut toimenpiteet hoitajapulan ratkaisemiseksi uhkaavat jäädä väkisin torsoksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus (SOTE-sopimus) tuli voimaan 1.9.2021. Se on kunta-alan suurin sopimusala, jonka piirissä on noin 180 000 palkansaajaa. Yksityisen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan työmarkkinaneuvottelut aktivoituvat keväämmällä, koska yksityisen sektorin työehtosopimukset päättyvät pääosin 30.4.2022.

Lisätietoja:

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteydenotot erityisavustajan kautta puh. 040 054 0005 
Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi, puh. 050 346 0847
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, puh. 050 527 5085
SuPerin edunvalvontajohtaja Anne Sainila-Vaarno, puh. 050 310 1492

Suosittelemme sinulle

Työelämäopas
Julkaisupäivämäärä
26.3.2021
Työelämäopas
Julkaisupäivämäärä
6.4.2021
Tehy-lehti
Julkaisupäivämäärä
12.5.2022