SuPer ja Tehy tyytyväisiä kokonaisuuteen: Koulutetun hoitohenkilöstön päätavoitteet etenivät

Kunta-alan työehdoista on syntynyt neuvottelutulos. Tiiviistä yhteistyötä neuvotteluissa tehneet Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ja sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy arvioivat, että kaikki päätavoitteet etenivät ja kokonaisuuteen voi olla tyytyväinen. Neuvottelutuloksen syntymisen myötä kunta-alalla voimassa ollut ylityö- ja vuoronvaihtokielto päättyy välittömästi.

Neuvotteluissa yhtenä tavoitteena oli koulutettujen hoitajien oma sopimus, jolla alan epäkohtia voitaisiin tulevaisuudessa ratkaista paremmin. Tämä tavoite otti ison askeleen eteenpäin. Nyt ollaan voimakkaasti matkalla kohti omaa sopimusta, jonka valmistelu alkaa heti.

– Tämä oli yksi keskeinen tavoite neuvotteluissa, toteaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Palkkaratkaisu on yleisen linjan mukainen. Sopimuskausi on kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Lisäksi tulee paikalliseen tuloksellisuuteen liittyvä kertaerä, joka on keskimäärin kuntatyöntekijälle 260 euroa kahdessa vuodessa.

– Kertaerä oli neuvottelujen ilman muuta hankalin kohta, jota SuPer ja Tehy ajoivat neuvotteluissa hartiavoimin, kertoo SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.

Palkkaratkaisu parantaa ostovoimaa ja vastaa vientialojen korotustasoa. Rahaa olisi toki haluttu enemmän, mutta tämä ei ollut aito liittokierros, vaan todella voimakkaasti työnantajien koordinoima kierros ja se näkyi lopputuloksessa.

Neuvottelutuloksen mukaan sopimuskausi  on 1.2.2018-31.3.2020.

Yleiskorotus on 1.5.2018 lukien 1,25 prosenttia kuitenkin vähintään 26 euroa. Henkilökohtaista lisää korotetaan 1,25 prosentilla. Yleiskorotus on 1.4.2019 alkaen 1,0 prosenttia. Henkilökohtaista lisää korotetaan 1,0 prosentilla. Paikallinen järjestelyerä 1.1.2019 on 1,2 prosenttia palkkasummasta.

Tänään syntyneen neuvottelutuloksen voimaantulo edellyttää järjestöjen hallintojen hyväksymistä. Tehyn valtuusto on koolla torstaina 8.2. ja SuPerin hallitus kokoontuu lähipäivinä.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPeriin ja sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyyn kuuluu yhteensä noin 250 000 koulutetun hoitohenkilöstön edustajaa.

Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, gsm 050 5275 085 Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, gsm 040 821 0028

Tiedotetta täydennetty klo 21.55. Lisätty sopimuskausi sekä tietoa korotuksista.

Suosittelemme sinulle

Työelämäopas
7.4.2021
Työelämäopas
11.3.2022