Lastenhoitaja - annoitko suostumuksesi työvuoroluettelon muutokseen?

Osassa varhaiskasvatuksen päiväkodeissa lastenhoitajat kokevat jatkuvat työvuoroluettelomuutokset häiritsevinä, psykososiaalista kuormitusta lisäävinä toimina, jotka kohdalle sattuessaan nakertavat mieltä ja työhyvinvointia.

Kuvateksti
kuva: Mikko Nikkinen

KVTESin sopimusmääräys antaa työnantajalle, esihenkilölle, mahdollisuuden perustellusta syystä muuttaa työvuoroluetteloa. Tämän lisäksi työvuoroluetteloa voidaan aina muuttaa työntekijän suostumuksella. Mikä on perusteltu syy ja mikä on työntekijän antama suostumus työvuoroluettelomuutokseen?

Työnantajan yksipuolinen työvuoroluettelomuutos perusteltuine syineen katsotaan aina tapauskohtaisesti. Perusteltu syy on ainakin silloin, kun sovittuun yöhoitoon ei tule yhtään lasta. Tällöin työnantajalla on perusteltu syy peruuttaa työntekijän yövuoro.  

MUTTA, työvuoro tulee peruuttaa viimeistään edellisen työvuoron aikana, koska työntekijällä ei ole velvoitetta olla työnantajaan tavoitettavissa puhelimitse, tekstiviestitse, sähköpostitse eikä WhatsApp-ryhmässä vapaa-aikanaan. Varhaiskasvatuksen WhatsApp-ryhmistä voisikin kirjoittaa ihan oma bloginsa.

JA jos työntekijä on jo saapunut työpaikalle, niin silloin työnantaja ei saa enää perua yövuoroa. Työvuoroa, johon työntekijä on jo saapunut tai joka on jo alkanut, työnantaja ei saa perua, eikä lyhentää eikä pidentää työvuoroa. Tästä asiasta on olemassa työtuomioistuimen tuomioita.

JOS työnantaja muuttaa työvuoroa edellisen työvuoron aikana (mikä on sallittua perustellusta syystä), työnantajan on samanaikaisesti tehtävä työvuoroluetteloon toinen muutos, jossa työnantaja haluaa perutun työvuoron tunnit tehtävän.

JOS työnantaja ei tee samanaikaisesti tuota tuntien lisäystä muualle työvuoroluetteloon, niin työvuoroluettelon työtunnit jäävät vajaaksi. Tästä ei koidu työntekijälle mitään harmia. Työvuoroluettelon työtunnit jäävät vain vajaiksi, mutta työntekijän palkka maksetaan silti täytenä.

Työntekijän suostumuksella työvuoroluetteloa voidaan muuttaa aina, jos se myös työnantajalle käy. Työntekijän omat vaihtotoiveet työvuorojen osalta ovat juuri näitä suostumuksella tehtäviä työvuoroluettelomuutoksia.

Huomioi kuitenkin se, että kun päiväkodin johtaja tulee kertomaan, että ”tätä tai tuota työvuoroa on muutettava, kävisikö se sinulle vastaat helposti automaattisesti”, että ”käy se”. Tällöin olet antanut suostumuksesi työvuoroluettelomuutokseen.

Työvuoroluetteloon ja sen muutoksiin ja muihinkin työsuhteen ehtoihin liittyvissä kysymyksissä voi aina esihenkilön lisäksi kääntyä Tehyn luottamusmiehen puoleen. Onhan teillä Tehyn luottamusmies?

Jos ei ole, niin onko teitä tehyläisiä enemmän kuin yksi työnantajan palveluksessa? Jos on, niin valitkaa keskuudestanne tehyläinen pääluottamusmies. Tehy kouluttaa tehyläiset luottamusmiehet.

Koulutusta varten työnantaja antaa sinulle palkallista työvapaata ja Tehy maksaa koulutuksen ja siihen liittyvät muut menot kuten mahdolliset matkat, majoituksen ja ruokailut. 

Turvaa työelämään – liity Tehyyn

Kun olet Tehyn jäsen, sinun ei tarvitse selvittää yksin vaikeita asioita. Liity nyt jäseneksi, saat apua ja turvan työelämään. Saat myös iloa ja energiaa!

Liity tästä