Kuva: iStock

Läheisiä ikävä – etäyhteys, kontti ja pakettiauto tuovat helpotusta

Hoivakodeissa kaivataan omaisia ja läheisiä. Luovat ratkaisut voivat helpottaa poikkeustilannetta, joka voi jatkua vielä pitkään.  

Hallitus kielsi maaliskuun puolessa välissä vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä. Tarkoituksena on suojella haavoittuvia ihmisryhmiä vaikealta koronavirustartunnalta. Kielto on välttämätön ja tehty hyvässä tarkoituksessa, mutta siitä aiheutuu myös paljon surua, ikävöintiä ja kaipausta.  

Omaiset ja läheiset ovat ikäihmisille hyvin tärkeitä. Vierailut virkistävät mieltä, ja läheiset ovat voineet olla myös apuna esimerkiksi ruokailutilanteissa ja ulkoilussa. Myös vapaaehtoisten käynnit ovat olleet tärkeitä sosiaalisia kontakteja ulkomaailmaan.  

Linjaukset vanhusten ja riskiryhmäläisten suojelemiseksi koronalta voivat olla vielä pitkään voimassa, mutta ei pidä lannistua. Nyt hoitotyössä on mahdollisuus innovoida uudenlaisia keinoja pitää yhteyttä ja mahdollistaa jopa fyysiset tapaamiset, ilman tartuntariskiä.   

Erilaiset etäyhteysvälineet ovat olleet yksi tavoista pitää yhteyttä omaisiin. Yhteyttä on otettu puhelimella, erilaisilla älypuhelimen sovelluksilla ja videopuheluyhteydellä varustetun tabletin välityksellä. Toimiva videoyhteys on mahdollistanut tärkeän läheisen näkemisen, vaikkakin se on tapahtunut ruudun välityksellä. Toisaalta esimerkiksi muistisairauksista kärsivällä vanhuksilla on voinut olla vaikea ymmärtää tilannetta, jossa hän saa nähdä läheistään vain teknisen laitteen välityksellä.  

Yle on uutisoinut tapaamiskontista, joka on tuotu Asumiskeskus Wilhelmiinan pihamaalle Helsingissä. Idea konttiin on tullut Hollannista. Kontti on jaettu kahteen erilliseen tilaan, joilla kummallakin on oma sisäänkäynti. Kontin väliseinässä on ikkuna, josta vanhus ja läheinen näkevät toisensa. Puhe välittyy lasin toiselle puolen mikrofonin ja kaiuttimien avulla. Ensimmäiset kokemukset kontista ovat olleet myönteisiä. 

Vantaalla ollaan käynnistelemässä tapaamisautoa. Idea on sama kuin tapaamiskontissa, mutta tapaamistila on rakennettu pakettiautoon. Näin sitä voidaan kätevästi siirtää hoivakodista toiseen.  

Hoivakodin jumppaa voi ohjata myös ulkoa käsin. Pöytyän kunnassa liikunnanohjaaja on pitänyt tuolijumppaa hoivakodin pihalla, vanhukset ovat jumpanneet turvallisesti sisällä.  

Erilaiset innovaatiot ovat nyt tervetulleita. Ammattihenkilöiden osaaminen ja ideat tulee ottaa nyt käyttöön, kun etsitään uusia tapoja tukea ja auttaa ikäihmisiä sekä muita riskiryhmiä poikkeusaikana.