Koronakorvausten paikallinen sopiminen takkuaa

Kuvateksti
Kuva: Emmi Korhonen/Lehtikuva

Koronapandemian vuosipäivä ohitettiin jo kuukausia sitten. Parhaillaan Suomessa on useita koronan leviämisvaiheessa olevia alueita ja epidemiatilanne vaikeutuu päiväpäivältä. Tästä huolimatta lähes kaikissa sairaaloissa on luovuttu joulun ajaksi tehdyistä paikallisista sopimuksista, joilla motivoitiin henkilöstöä joustamaan ja tekemään vapaaehtoisesti ylimääräistä työtä. Sopimukset olivat pääosin hyviä ja kannustavia. Monilla työpaikoilla oli sovittu koronan takia mm. korotetuista hälytysrahoista, varallaolokorvauksista, vuosiloman perumisen korvauksista ja ylityökorvausten korotuksista. Näillä kannustimilla hoitohenkilöstö venyi vapaaehtoisesti ja joulunajasta selvittiin.

Alkuvuodesta tehyläiset henkilöstön edustajat ovat eri puolilla Suomea esittäneet neuvottelupyynnön em. paikallisten sopimusten jatkamisesta ja uusien tekemisestä koko koronapandemian ajaksi. Valitettavasti vain muutamassa sairaalassa on vastattu pyyntöön myöntävästi.

Kaikkialla muualla – siis useissa kymmenissä sairaaloissa- mitään toimia henkilöstön motivoimiseksi ja kannustamiseksi ei ole tehty. On vaikeaa uskoa, että työnantajat olisivat sitä mieltä, että koronatilanne on voitettu. Vaikuttaa ennemminkin siltä, että työnantajat eivät joko osaa valmistautua koronatilanteen pahenemiseen tai he tietoisesti vain odottavat, että Suomen eduskunta saapuu valmiuslain kanssa pelastamaan tilanteen. Molemmat vaihtoehdot ovat enemmän kuin huolestuttavia.

Erityisesti hämmästyttää HUS:n toiminta työnantajana. Joulun ajaksi sovitut ja työnantajan päättämät kannustimet on valtaosin lakkautettu. Tilalle on kehitelty ns. virtuaalitiimi, jonka rahallinen kannustavuus on niin vähäinen, ettei sillä poikkeusolojen vaatimaa lisätyötarvetta paikata. Minkäänlaista aitoa paikallisen neuvottelun tahtoa ja aidon sopimisen kulttuuria HUS:ssa ei ole. Viime viikolla käydyissä neuvotteluissa päästiin sopimukseen ainoastaan kahden ylimääräisen lisävuoron korvauksesta. Kahden lisävuoron korvauksesta per työaikajakso! Ei uskoisi, että HUS kärsii hoitajapulasta.

Muiden kannustimien osalta HUS:lla ei ollut aitoa halua sopia, ainoastaan sanella omat ehtonsa. HUS:n mielestä 150 euroa kuukaudessa, enintään kolmen kuukauden ajan, on riittävä kannustin tilanteessa, jossa hoitajat teho-osastolla uhkaavat loppua. Korvausta ei suinkaan makseta kaikille tehohoitajille, vaan ilman selviä kriteerejä työnantajan valitsemille henkilöille. Lisäksi korvaus maksetaan toiseen yksikköön siirtyville työntekijöille. Vaikuttaa vahvasti siltä, että HUS kaivaa taas verta nenästä. Riitojahan tuollainen epäselvä ja harkinnanvarainen menettely vain tietää. Tällä taktiikallako HUS aikoo oikeasti pärjätä koronapandemian yli? Voin kertoa, että 150 euroa satunnaisille saajille ei ratkaise hoitajapulaa.

Tehyn ilmainen neuvo on: vähän nöyryyttä peliin toimitusjohtaja Juha Tuominen. Istahda henkilökohtaisesti neuvottelupöytään yhdessä henkilöstön edustajien kanssa ja keskustele. Paikallisesti sopimalla tästäkin kriisistä selvitään ja yhteistyöllä. Sanelupolitiikka on kylmänsodan aikaisia keinoja. Sellainen ei kuulu 2020-luvulle. Teillä on paheneva hoitajapula. Hoitajat kaikilla osastoilla venyvät jokainen päivä. Ovat venyneet jo vuoden ajan. Vähintä, mitä voitte tehdä, on istua neuvottelupöytään ja kuunnella henkilöstönedustajien ratkaisuvaihtoehtoja.

Kuntatyönantajat ovat yhdessä Tehyn ja muiden pääsopijajärjestöjen kanssa tehneet yhteiset ohjeistukset siitä, kuinka työpaikoilla toimia, jotta työvoiman saatavuus voidaan varmistaa koronapandemian aikana. Kannattaa tutustua ohjeisiin HUS ja muut sotealan työnantajat.