Kuva: Suomen World Vision

Tehyn ja Suomen World Visionin yhteiswebinaari: Naisten, lasten ja perheiden tilanne globaalisti koronapandemian aikana ja sen jälkeen

Koronapandemia ja sen tuomat rajoitukset ovat heikentäneet perheiden tilannetta Suomessa ja maailmalla. Se on myös vaikeuttanut monin eri tavoin silpomisen vastaista työtä. Muun muassa näistä aiheista puhutaan Tehyn ja Suomen World Visionin yhteiswebinaarissa huhtikuussa.

Aihetta tarkastellaan globaalisti ja erityisesti naisten, lasten ja perheiden näkökulmasta. Tilaisuudessa käydään läpi globaalin pandemian kehittymistä ja nostetaan esille haasteita ja toissijaisia vaikutuksia, joita tilanne aiheuttaa. 

– Koronapandemia rajoituksineen lisää perheiden talousvaikeuksia kehitysmaissa. Se johtaa suoraan tyttöjen aseman heikentymiseen. Yhä useampi tyttö on vaarassa joutua varhaiseen avioliittoon ja silvotuksi, sanoo Suomen World Visionin ohjelmajohtaja Annette Gothóni.
 
Lisäksi kuullaan, millaista on korona-arki suomalaisen naisen, äidin ja yrittäjän näkökulmasta, ja miten pandemia vaikuttaa jaksamiseen.
 
Gothónin ohella puhujina tilaisuudessa ovat virologian apulaisprofessori Tarja Sironen Helsingin yliopistosta ja muun muassa fysioterapeuttina ja doulana työskentelevä yrittäjä Piritta Hagman. Tilaisuuden avaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
 
Webinaari on torstaina 22.4.2021 kello 12–14.15. Se on avoin kaikille 19.4. mennessä ilmoittautuneille. Tervetuloa mukaan