Parasta aikaa -tapahtuma järjestetään taas tänä vuonna

Ikääntyvien hyvinvointiin keskittyvä Parasta aikaa -tapahtuma pidetään 7.10. Tampereella. Lipunmyynti on jo auki. Hyödynnä ennakkoilmoittautujan alennus ja ilmoittaudu mukaan.

Kuvateksti
Kuvituskuva: Pasi Leino

Tapahtuma on tarkoitettu kaikille sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille, johtajille, päättäjille ja opiskelijoille, jotka ovat moniammatillisesti mukana ikäihmisten palveluissa. 

Päivän aikana tarjolla on huippuluentoja, joissa käsitellään kattavasti ikäihmisten palveluita, hoitotyötä ja kuntoutusta. Luennoitsijoina on maan parhaita asiantuntijoita, ja päätöspuhujana on olympiapikaluistelija Mika Poutala. Tapahtumassa on tuttuun tapaan myös laaja ja monipuolinen vanhustyöalan näyttely.

Lippuja voit ostaa tapahtuman sivuilta http://www.parastaaikaa.fi/. Lipun hinnalla saat koko päivän ohjelman, näyttelyn, lounaan ja iltapäiväkahvin.

Tapahtuman ohjelma.

Tapahtumaan haetaan postereita

Tapahtumassa järjestetään posterinäyttely, jossa esitellään ikäihmisten hoitoon ja kuntoutukseen liittyviä kehittämishankkeita, tutkimuksia, opinnäytetyötä, projekteja ja innovaatioita. Jos haluat oman esimerkiksi hankkeesi, tutkimuksesi tai opinnäytteesi esille posterinäyttelyyn, lähetä abstrakti. 

Abstraktit tulee lähettää viimeistään 28.8.2020 oheisen linkin kautta: https://webropol.com/s/Parastaaikaa2020abstraktit

Tapahtumassa esitettävät posterit valitaan lähetetyn abstraktin perusteella.

Hyväksytty abstrakti antaa oikeuden yhdelle tekijöistä edullisempaan 39 euron (sis. ALV) osallistumismaksuun koulutuspäiville. Majoitus-, matka-, tai muita kuluja ei korvata.