Tehy uudistaa brändiään keväällä 2021. Osana brändityötä järjestettiin verkkokysely 28.1.–7.2. Kyselyyn saatiin vastaukset yhteensä 3 861 jäseneltä. Suurin osa vastaajista on ollut Tehyn jäsen jo pitkään, eniten vastauksia saatiin yli 10 ja yli 20 vuotta jäseninä olleilta.
Vastaajat odottavat Tehyn olevan enemmin energinen, ulospäinsuuntautunut, leikkisä, intohimoinen, päättäväinen ja sanavalmis kuin virallinen, rauhallinen, sulkeutunut, vakava, pohdiskeleva, analyyttinen tai harkitseva. Uudet jäsenet toivovat pidempään jäseninä olleisiin verrattuna Tehyltä enemmän leikkisyyttä ja intohimoa.
Tehyläinen itse näyttäytyy käytännöllisenä ihmisenä, joka tahtoo turvata itselleen tärkeitä asioita ja uskoo, että aina on vara parantaa. Vastaajat tahtovat uudistaa asioita ja tuntevat oman arvonsa.
Kokeneet jäsenet ovat perinteisempiä kuin uudet jäsenet. Tärkeitä arvoja ovat oikeudenmukaisuus, hyvinvointi, tasa-arvo ja ilo. Myös rohkeutta ja uuden oppimista pidetään tärkeinä.
Osallistamisen ja datan pohjalta johtopäätökset
Tehylle on tärkeää, että uudistuva brändi edustaa ja puhuttelee kaikkia sen edustamien alojen ammattilaisia. Tämän vuoksi brändin uudistustyö tehdään osallistamisen ja datan avulla.
– Haluamme brändistä sellaisen, joka oikeasti herättää tunnetta ja tuo ihmisiä yhteen, ei sellaista minkä toivomme tai kuvittelemme kiinnostavan. Lisäksi tahdomme lopputuloksen olevan mahdollisimman jäsenlähtöinen ja nykyisten ja uusien jäsenten profiiliin sopiva. Vaikuttavuutta ja sote-alan vetovoimaa tietenkään unohtamatta, viestintäpäällikkö Salla Rajala sanoo.
Ehdotukset Tehyn uudesta brändistä syntyvät tuhansien eritaustaisten jäsenten, henkilöstön ja sidosryhmien ajatuksista ja kokemuksista.
Ideoita ja työkaluja Tehystä viestimiseen
Brändityö käynnistyi alkuvuodesta taustatutkimuksella. Siihen kuuluu olemassa olevien raporttien analyysi, vaikuttajien haastattelut ja ammattijärjestöjen vertailu. Lisäksi eri kohderyhmille kohdistetaan työpajoja, kyselyitä ja ohjattuja keskusteluja.
Työn tuloksena rakentuu brändikonsepti ja kohderyhmäkonseptit, jotka antavat suuntaa Tehyn viestinnän ja markkinoinnin suunnittelulle, mutta myös muulle toiminnalle seuraavien vuosien ajan.
– Brändiin kuuluu toki visuaalisuus, mutta ennen kaikkea brändi on tekoja. Se tarjoaa ideoita ja työkaluja, joiden avulla koko Tehy-perhe voi viestiä Tehyn tarinaa, Rajala toteaa.
Kaikkien jäsenkyselyyn vastanneiden kesken on arvottu 5 kpl S-ryhmän 200 € arvoisia lahjakortteja. Onnetar suosi seuraavia henkilöitä: Tiina Saarinen, Outi Lyyski, Veera Kapanen, Tiia Tamminen ja Kati Pienräihä. Onnea voittajille!